keskiviikko 26. joulukuuta 2012

TTM # 52

Nyt on aika näyttää Tämä Tuli Mukana haasteen # 52 eli viimeinen kortti 

Välillä piti kiirettä, että ehtiikö tehdä korttia joka viikolle, mutta onnistuin. Ja onnistumisessa auttoi se, että tähän haasteesen saattoi tehdä kortteja etukäteen valmiiksi. 
Tämän kortin tein valmiiksi edellisen kanssa samalla viikolla ennen Joulua, että ei tarvitse joulunpyhinä alkaa roskittamaan.

Tässä kortissa mukana tullutta on tuo keltainen tekstilappunen. 
Kun kesällä vierailin Ruusumuorin  Kesäkahvilassa, siellä oli kaunis peltinen salkku , josta kävijät saivat nostaa itselleen ajatelmalappusen tai miksi näitä nyt kutsuttaneekaan. Minun käteeni osui tuo lappunen ja että se pysyisi edes jonkin aikaa tallessa, liitin sen tuohon atc korttiin. Ehkäpä siinä on minulle ihan sopiva sanonta, mene ja tiedä sitten.

Tämän haasteen kaikki kortit olen koonnut tähän vartavasten tekemääni albumiin. Albumissa on 52 taskua, kuten haasteviikkojakin.




Taskujen numerot leikkasin vanhasta seinäkalenterista. Siinä oli sopivan kokoisia numeroita valmiina.







Haasteesta voitetut atc kortit pitänee kiinittää kansien sisäpuolille, kun en sitä ottanut albumia tehdessä huomioon viime Tammikuussa, että onnikin voisi suosia.
Tuirelle paljon kiitoksia haasteen ylläpidosta. Tämä oli hauska haaste.

Vielä on se Extra haaste ja siihen tehtiin kolme korttia, mutta nyt en tiedä tarkkaa päivää, koska ne kortit saa julkaista. Luultavasti ihan lähipäivinä. Sitten jäädään jännityksellä odottelemaan kuinka viserän haasteen Tuire keksii ensi vuodelle ja kuinka siinä pysytään mukana.

Kiitos myös haastekorttieni kommentoijille, oli ilo huomata, että lähes aina joku kävi niitä kurkkaamassa.
 

19 kommenttia:

  1. :o Hieno on! Hieman askartelemista ollut tässäkin. :o

    Vastailin sulle blogiini, mutta lyhyt tiivistelmä tässä: rummutin ennen kivien kiinnittämistä, en uskaltanut testata A-luokan ametisteilla, että kestääkö, mutta muiden kokemuksen perusteella pitäisi kestää.

    VastaaPoista
  2. What a fantastic kind of work. The google translating is horrible and i understand maybe the half of what you are writing. But art don't needs a language. I love what i see!! (:o)I hope you had a great Christmastime and i wish you and your family all the best for 2013.
    xoxo

    VastaaPoista
  3. Onpas ajatelma Ruusumuorin peltirasiasta löytänyt hienon paikan!!
    Olen iloinen siitä. Se peltirasian käyttökin selvisi, kun aikansa asiakkaat sitä tutkivat. Se on kasvienkerääjän rasia. Siinä kukka säilyi ehjänä.

    Hyvää uutta vuotta!

    Ruusumuori

    VastaaPoista
  4. Kiitos Leila. Että sellainen tieto siitä salkusta. Mutta nyt se on vielä mukavemmassa käytössä.

    VastaaPoista
  5. Voi miten JÄRKYTTÄVÄN IHANA ALBUMI

    VastaaPoista
  6. Tuo kirjanen on niin ihana, kuten korttisikin,voi että..
    Hyvää uutta vuotta ja askarrelaan.

    VastaaPoista
  7. Herttainen kortti ja jokaiselle tarpeellinen mietelause. Upean kansion olet näille korteille tehnyt, kateeks käy ku mun kortit lojuu missä millonkin. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Kiitos RaijaAnnikki ja Kotilaiska :)

    VastaaPoista
  9. Onpas mahtava kansio, "paikka korteille, kortit paikalleen".

    VastaaPoista
  10. Kertakaikkisen upea albumi ihanille korteillesi! Mahtavan urakan olet tehnyt, mutta nyt varmasti työ tekijäänsä kiittää :)
    Oikein hyvää uutta vuotta 2013!

    VastaaPoista
  11. Hyvät hyssykät,miten upea albumi!

    Hyvää Uutta Vuotta sinulle ja askarteluinto jatkukoon!

    VastaaPoista
  12. Kiitos kaikille kommenteistanne ja toivotuksista :)
    Hyvää Uutta Vuotta myös :)

    VastaaPoista
  13. Mainio alpumi,kortit pysyy tallessa.Ja peltirasian arvoituskin selvisi.Idearikasta uutta vuotta t.Inkeri.

    VastaaPoista
  14. Niin se vaan selvis sekin peltirasian arvoitus, Inkeri. Hyvää Uutta Vuotta ja kiitos kommentistasi :)

    VastaaPoista
  15. Voi mikä ihana albumi, oikea "urakka" yksissä kansissa...
    viihdyin täällä sivuillasi näin vuoden toisena pöivänä kauan katsellen ja ihastellen, mitä kaikkea olet saanut aikaan!!
    Hyvää ja idearikasta uutta vuotta!
    Yritän laittaa sinulle tunnustusta, mutta saa nähdä onnistunko, hih...

    VastaaPoista
  16. Kiitos Pirjo :) Kiitos tunnustuksesta, mutta olen hyvin laiska lähettämään niitä eteenpäin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !