lauantai 6. huhtikuuta 2013

SatuSivellin 13.

SatuSiveltimen haaste Tuulentavoittelija.
Tässä lauantaileikkini.
Sää on niin kaunis ja tyyni ja ollut jo useamman päivän, että tuulta sai odotella.


Tartu tuuli
tavoita
 nauhani tanssiin taivuta.

Pieni puuska
saapuikin
 nauhani tanssivat riemuiten,
 mutta vain hetkisen.


16 kommenttia:

  1. Iloisen väriset tuulentavoittelijat, kauniiksi kollaasiksi koostit.

    Samoin oli kuvatessani tuulentavoittelijaa, ryöpsäytti tuulta vaan silloin tällöin.
    Seinustalla vielä kuvasin, sekin lisäsi tyyneyttä.

    VastaaPoista
  2. Täällähän tanssitaan komeasti kevään tulon kunniaksi. Minäkin sain vähän tuulta odotella ja tavoitella ennen kuin tanssi saatiin käyntiin.

    VastaaPoista
  3. Kaunista pitsiä, sinistä, punaista, valkoista...Kaikki tanssivat iloisesti tuulessa. Kyllä tuuli tykkää näistä väreistä ja niin minäkin. Kauniisti keinuvat taivasta vasten. Hieno näky!

    VastaaPoista
  4. Meillä ihan päinvastainen ongelma tuulen kanssa. Mutta hyvinhän onnistui sinunkin suikaletanssisi eihän sitä kovin pitkää aikaa yhteen menoon noin kylmässä jaksaisikaan :) Kivan kollaasin koostit!

    VastaaPoista
  5. On se kyllä nyt ihme, kun ei ole tuullut, kun tavallisesti AINA tuulee!
    Sama täällä, mäkin koitin kuvata näitä nauhoja, mutta plörinäks meni, ei tullut hyviä kuvia, kun ei tuullut.
    Eli koitan toisena päivänä uusiksi.
    Mutta sä onnistuit kuitenkin lopulta, koska kauniita tuulentavoittelijoita niin kauniisti tuuli heiluttelee!
    Ja vielä kauniin runon kera!

    VastaaPoista
  6. Hienosti vienosti nauhasi leijuu, tuulen sylissä keinuu.

    VastaaPoista
  7. Kauniisti tanssii tuulentavoittelijasi!

    VastaaPoista
  8. Ihana taideteos. Ihanaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  9. Hienostihan nuo kankaat ovat tanssiin taipuneet. Oikein pirtsakka tuulentavoittelija, pitsi on ihana :) Tuulentavoittelija on näköjään napannut myös kauniin runon mukaansa !

    VastaaPoista
  10. Kiitos kommenteistanne :)

    VastaaPoista
  11. Herrlich diese Bänder im Winde.. so schön!!!!!

    VastaaPoista
  12. Lauantaina sai todellakin odotella tuulta.
    Ihania liehuvaisia on tuuli kauniisti tavoitellut!

    VastaaPoista
  13. Noin kauniin runon kuultuaan, tuuli hetkeksi saapuu tanssittamaan. Kaunisti keinuutteleekin.

    VastaaPoista
  14. Hennot tuulentavoittelijasi sopivat onnistuneesti tuuleen, joka on hento henkäys!

    VastaaPoista
  15. Hyvin tuuli kuuli tavoittelijasi kutsun. Tansiitti värikkäitä nauhoja riehakkaasti.

    VastaaPoista
  16. Kiitos paljon kommenteistanne :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !