sunnuntai 18. elokuuta 2013

Blogipohjan tekoa ja kesän kukkasia

Kesä on melkein mennyt ja eilinen sade ja myrsky varisutti paljon jo kellastuneita lehtiä pitkin pihaa.
 
Kun en voinut leikata nurmikoita sateen vuoksi, jumituin tähän koneen ääreen ja aloin kokeilemaan omaa blogipohjantekoa Itkupillin ohjeilla. Aikaisemmin en ole osannut edes valmista pohjaa siirtää muualta, mutta kun selvis, että pelkän kuvan voi upottaa blogin taustakuvaksi, koin ahaa elämyksen ;D 
Ja kiitos vielä sirkkikselle vihjeestä käydä ohjeita lukemassa ;)

Oli ihan pakko alkaa digeilemään omaa pohjakuvaa ja tällainen siitä nyt tälläkertaa tuli. Tämä on pelkkää kokeilua ja mielipiteitä ja ohjeitakin vastaanotetaan. Ja kertokaahan näkyykö tämä teidän koneilla ihan sekamelskana.  
Eri näytöillä blogipohjatkin kuulemma näyttävät toisenlaisilta kuin omallani. Ja aina voi tietysti muuttaa takisin bloggerin alkuperäisen pohjan. Mutta nyt tällainen kokeilu.....




 
Sitten ne kesäpihan kukkaset  tai osa niistä. Nämä ovat jo melkein lakastuneet ja syyskukkijoita ei taida olla tulossa enää.

7 kommenttia:

  1. Omaperäinen ja hieno pohja! Onneksi olkoon, hienosti tehty! Minulla ainakin kaikki on kohdallaan ja näkyy hyvin. Näin sitä mennään askel kerrallaan syvemmälle tietotekniikan ihmeelliseen maailmaan. Alussa minä ainakaan en osannut edes linkittää :-o

    VastaaPoista
  2. Hyvin on onnistunut! Minäkin ajattelin vähän uudistaa blogia syksymmällä.

    VastaaPoista
  3. Nyt on jännä blokipohja,hyvin arvoituksellinen.Kukat ovat kauniita,vielä on kesää jäljellä.

    VastaaPoista
  4. Uuna, Maca ja Inkeri kiva että näkyy hyvin teidän näytöllänne. Olkoon nyt vähän aikaa tällaisena. Headerin kun vielä sais värkättyä, ehkä näyttäisi paremmalle, mutta sitten joskus...Kiitos kommenteistanne :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin näkyy ja keltaiset liljat aivan hehkuvat ;-)

    VastaaPoista
  6. Blogipohjasi näyttää hyvältä minunkin ruudullani. Sievä se on.

    Kauniit kukat, toivottavasti saat iloita niistä vielä pitkään, toivottavasti ei hallakaan käy käy noppimassa niitä.

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla että näkyy hyvin. Kiitos tia ja aimarii. Tällaista kokeiluahan tämä on, mutta hauskaa :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !