Taas on ollut pientä taukoa blogin päivityksessä, mutta aivan ensimmäisenä toivotan teille
HYVÄÄ PYHÄINPÄIVÄÄ ja KEKRIÄ
sekä Römppäviikkoja.
Ja tietysti hauskaa Halloweenia sitä juhliville.
Tämän Gallunakorin sain tuliaisina vierailtani jokin aika sitte.
Pajujakin olen jonkin verran kerännyt,
kun nyt on parasta keräysaikaa näille vitsoille. Lehdet ovat varisseet ja pajut ovat lepotilassa. Lumi on sulanut pois, joten onkin hyvä kulkea maastossa ja naksutella vitsoja nippuun. Keräsin kaiken varalle, jos sattuu vaikka kesällä inspiraatio iskemään, niin onpahan sitten mistä värkkiä ottaa.
Havukransseja olen tehnyt jo jouluakin varten.
Mukavan naapurini kanssa pidimme oikein kranssipäivän ja samalla saimme lörpötellä oikein kunnolla, välillä kahvia juoden, hänen kivassa huvimajassaan.
Havupalleroita myös pyörittelin, sekä terasille riippumaan, että hautausmaalle koristeeksi.
Havuja olen napsinut omasta kuusiaidastani ja pajuja olen kerännyt maantienvarsilta sekä kotipeltojen pientareilta. Näitä keräillessä tulee muistaa myös jokamiehen oikeuksia, koska ne eivät kuuluu niiden piiriin, kuten marjat ja sienet. Tienvarsilta niitä saa kerätä vapaasti, samoin sähkölinjoilta ja ne sieltä aina hakataan pois muutenkin. Maanomistajan luvalla saa tietysti kerätä muualtakin.
Tässä vielä syys/lokakuun vaihteessa otettu kuva, kun päivänkakkarat kukkivat uudelleen ja Lyhtykoiso oli kauneimmillaan. Harakat rakastuivat näihin oransseihin lyhtyihin ja nokkivat niihin reikiä, harmillista. Ei tullut aikonaan niitä otettua sisälle.
Hyvää Pyhien jatkoa..:)