tiistai 31. joulukuuta 2013

Pian alkaa vuosi 2014

Aika rientää. Nykyään tuntuu, että se rientää liian nopeasti, mutta minkäs sille voi. Aikaa ei saa takaisin, menneitä voi vain muistella. 

Joulun aika on minulla sujunut rauhallisesti ylensyöden ja laiskotellen sekä leffoja katsellen ja blogeja lueskellen. Mutta pian on taas aloitettava kuntoilukausi ja syömisten tarkkailu, viimeistään Loppiaisen jälkeen. 


Poikkeuksellisen lauhoina joulun pyhinä (2013) lumet sulivat lähes kokonaan pois. Nurmikot olivat vihreitä ja tiet todella liukkaita jääpeitteen vuoksi. Katselin edellisten talvien lumikuvia ja tässä yksi niistä.

Tänään on satanut märkää lunta sen verran, että maa peittyi valkeaan vaippaan.  
Mitä alkava vuosi tuo tullessaan, sitä jäämme odottelemaan ja toivotan kaikille
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2014 


Lämpimät KIITOKSENI tästä kuluneesta vuodesta 2013, sivujani seuranneille ja kommentteja jättäneille. Kaikki kommentit olen lukenut ja niistä iloinnut. 
Loppuvuodesta bloggailuni hiipui, mutta toivottavasti se siitä hiukan vilkastuu uuden alkavan vuoden puolella.

*  *  *

12 kommenttia:

  1. Voi mikä kortti, niin kaunis ja samalla ajatuksineen niin kauhistuttavan totta. Hui. Mutta oikein inspiraatiorikasta, viitseliästä, ja kuntoa kohottavaa alkavaa vuotta toivottelen. Pysyhän linjoilla !

    VastaaPoista
  2. Onnellista ja Hyvää Vuotta 2014!
    Uusi vuosi ja uudet kujeet ;)

    VastaaPoista
  3. Valoa , iloa ja onne uudelle vuodelle. Inspiraatioita"""toivotaen""Kiitos sinulle.

    VastaaPoista
  4. Onnea Uuteen vuoteen! Blogissani vaihtoja tarjolla! :)

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa alkanutta vuotta sinulle ♥

    VastaaPoista
  6. Onnea ja iloa tähän vasta alkaneeseen vuoteen.
    Säät oikuttelevat ja kaipaan sitä oikeaa lumi- ja pakkastalvea. Jää nähtäväksi saadaanko vielä sellainen.

    VastaaPoista
  7. Oikein Hyvää alkanutta vuotta Sinulle!

    VastaaPoista
  8. Temos que compartilhar e valorizar a amizade que nós temos,
    superar dificuldades e mostrar que somos vencedores,
    e dizer quem nos fez vencedor,
    somar e multiplicar a harmonia com cada um que conhecemos,
    ser diferente com as pessoas que conhecemos, mas não querendo ser melhor.
    Você fazendo Paz sempre será bem vindo em qualquer lugar.
    Deus abençoe seu carinho e sua amizade .
    Um final de semana na paz e na luz de Jesus nessa
    primeira semana do novo ano.
    Beijos com carinho e amizade.
    Evanir.

    VastaaPoista
  9. Hyvää uutta vuotta ja askarteluintoa!!

    ..huomasitko "uuden" haasteeni.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !