perjantai 30. toukokuuta 2014

Sataa sataa ropisee

Ihan hyvä asia, että sataa ropsauttaa välillä. Luonto tykkää ja kaikki onkin niin vihreää, että silmiä häikäisee. Ja kukat aukeavat kilpaa niin viinimarjoissa kuin omenapuissakin. 
Mustikkakin on nupuillaan sielä missä ovat säilyneet elossa. Kuivuneita varsia on näkyvissä paikkapaikoin. Luontokuvat jäivät ottamatta, mutta jotain muuta aion näyttää.
Hiljakseen olen helmiäkin pyöritellyt ja tässä vähän näytille aikaansaannoksiani.


Harjoittelin helmiristin tekoa, ja - pitihän siihen sitten tehdä nauhakin rukousnauhatyyliin, jatkoksi. Helmistä kasattu risti joustaa hieman eikä ole niin "tönkkö" kuin puinen tai metallinen. Ristin ohjetta opiskelin "juutuubissa", mutta ihan samanlaista en tehnyt kuin ohjeessa, jätin jotain pois ja lisäsin hiukan omiani. Tekniikkapistot ovat kuitenkin sieltä opittua.


Nauhan helmet ovat Kirjoakaattia. Fasettihiottuja lasihelmiä käytin erotinhelminä. Linkitys on hopeoidulla kuparilangalla. Hopeanleimausoikeuksia minulla ei ole, joten oikeaa "hopijalankaa" en halunnut käyttää, kun en voi sitä myydä kuitenkaan hopeana. En kovin hyvin tunne niitä hopeanmyynti oikeuksia, mutta koruntekijät kyllä tietävät mitä tarkoitan. Ainoastaan jumpringit, 3 kpl, ovat hopealankaa.


Helmiristin helmet ovat sinisiä Aventuriinejä.


Pituutta kokonaisuudessaan tuli vajaat 60 cm.

Paljon kiitoksia edellisten postausteni kommentoijille. En ole ehtinyt juurikaan vierailla sivuillanne, mutta yritän parantaa tapojani.

Nettiyhteytenikin katkeavat tai paremminkin katkaistaan viimeinen päivä tätä kuuta ja olen taas sormisuussa, miten saan ne taas ja jälleen toimimaan. 
PPO, jonka yhteyksiä käytän, on myyty ja sulautettu Elisaan ja kaikki systeemit ja boksit joutuu nyt uusimaan ja asentamaan. Ns lankapuhelinkin katkaistiin jo talvella, sen olisin halunnut kyllä pitää - mutta minkäs teet.
Voi hyvät hyssykät sentään. 

Mutta hyvää viikonloppua kaikille ja ONNITTELUT ylioppilaille ja kaikille kouluistaan valmistuneille ja toikkarin saaneille.

5 kommenttia:

  1. Voi miten ihana! Ostaisin tuon heti.

    VastaaPoista
  2. Kaunis se on Selma!
    (En usko, että saisit tuohon malliin uppoamaan 'liikaa' hopealankaa, kyllä sen voisit turvallisesti hopeastakin tehtynä myydä! Ainakin jos käytät nollaseiskaa kuten minä.)

    VastaaPoista
  3. Kyllä kauniin korun olet tehnyt!
    Olet kyllä niin taitava tekijä!
    Ja voi noita nettijuttuja, miksei ne voi pysyä samanlaisena, kun aina niitä pitää muka parannella, justiinsa, kun on oppinut jonkun asian hyvin!?
    Toivon,että pian saat kaiken taas toimimaan..
    Hyvää viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
  4. Hyvää sunnuntaita ja toivottavasti sinulla pelittää .Kaunis risti-todella upea. Toivotaan lämpöä ja aurinkoa.

    VastaaPoista
  5. hyvää kesän alkua,ja toivotaan lämmintä keliä.mahottoman kaunis ristikoru on taas syntynyt sun taiteiliasormistasi.tilaa reititin niin netti pelittää taas.tääl mökillä kokeilen matin opastuksella t. inkeri

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !