perjantai 20. kesäkuuta 2014

Hyvää Juhannusta


 Impinpäivän vaellusretken kauniilla järvimaisemakuvalla toivottelen teille sivuillani piipahtaville oikein mukavia Juhannuksen pyhiä eli Mittumaaria. Järvi on nimeltään Lumijärvi ja sinä iltana järvenpinta oli aivan peilityyni.

Patikkaretki tehtiin kirjailija Impi Aronahon muistoksi uutta merkittyä patikointireittiä "Impin polkua"pitkin, joka on osa Raahen Vihannin kinttupolkuhanketta. Matkaan lähdettiin Raahen Alpuasta Meijerinlanssin laavulta ja käveltiin Lumijärven laavulle.


Makkaroita tietysti paistettin ja eväitä syötiin. Lumijärvenrannan emännät olivat keittäneet kahviakin retkeläisten hörpättäväksi. Sittenpä jaksoimme tallustella takaisinkin. Matkaa kertyi kuulemma rapiat 8 kilsaa. No - just passeli patikkaretki mulle. 


Hilla oli kukassa ja osin kukat olivat jo varisseetkin. Toivottavasti eivät paleltuneet tämän viikon kylminä öinä ja rae- ja rankkasateen vuoksi.

Ja tähän loppuun en malta olla laitamatta kuvaa pihamaani hehkuvista Idänunikoista, jotka avautuivat juuri Juhannukseksi, niistä "karvapalloista". Pian sade nämä varmaankin varistaa, mutta uusia vielä aukeaa, kun nuppuja on vaikka kuinka paljon.

Hyvää ja aurinkoista Juhannusta kaikille!

13 kommenttia:

  1. Ihastuttava tunnelma tuolla Lumijärven mailla. Mukava patikkaretki ja muutenkin nätit kuvat. Hienosti kukkii unikkosi. Mukavaa juhannusaikaa Sinullekin:)

    VastaaPoista
  2. Hieno retki, upeat kuvat.
    Hyvää juhannusta sinulle :)

    VastaaPoista
  3. Upeat retkikuvat.
    Ihanaa Keskikesän Juhlaa Sinulle

    VastaaPoista
  4. Hyvää juhannusta sinullekin! Näytät liikkuvan lähiseudulla, naapurikunnassa!

    VastaaPoista
  5. Mukavan tuntuinen patikkaretki. Minä olen niin patikkaihminen.
    Hyvää juhannusta sinulle.

    VastaaPoista
  6. Iloista juhannusta myös sinulle!

    VastaaPoista
  7. Ihana järvimaisema ja unikot on upeita hehkussaan! Niin se Juhannus taas meni ja päivät alkaa lyhetä, mutta onneksi on vielä kesälomat edessäpäin ;) Mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  8. kaunista kesää ja hyvä kinttupolkuretki laavulta laavulle.unikot on upeita hehkuvan punaoranssin loistossaan.täällä kokko vielä savuaa,vieroot on lähteneet ja lomalaiset jää oottaan rantakelejä.hyvää jatkoa,palatan.

    VastaaPoista
  9. Voi mitkä kauniit unikot! Ja upeissa maisemissa olet patikoinut. Toivottavasti sinulla oli mukava juhannus!

    VastaaPoista
  10. Paljon kiitoksia juhannuskommenteistanne ystävät :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !