sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Hyvää Itsenäisyyspäivää ja 2. adventtia


Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää ja 2. Adventtisunnuntaita.

Sää on lauhaa, +1 astetta.
Sulaakohan lumet taas pois.

 Eilen illalla hassuttelin vesisateessa ja tein tällaisen rakennelman.
  Tänään se on melekeen sulanut. Pitänee rakentaa tälle illalle uusi, kun kaikki lumi ei vielä ole kadonnut.
¤¤¤¤¤¤¤

Jatka sukkaa A neulomalla viisi kerrosta suosikki hyväntekeväisyysjärjestösi väreissä.

Mulle taitaa lahimpänä sydäntä olla MLL, kun joskus kauan sitten olin vähän aikaa kerhotätinä MLL:äm järjestämässä ilta- ja aamupäiväkerhossa.
Siispä sinivalkoinen väritys. Logoa tästä ei tullut mutta värit kuitenkin.

sukkaan B, valitsemme päivän värin linnan juhlien pukuloistosta. Valitse väri sen naishenkilön puvun mukaan, jonka ensimmäisenä juhlissa näet ja neulo sillä värillä kuusi kerrosta. Joten ootellan nyt iltaa ja töllötellään.

Ja nyt on töllötetty linnanjuhlia.

Kättelyt alkoivat kovin tummissa iltapuvuissa, siis mustaa ja lottapukujen harmaata, mutta Jenni-rouvan todella kaunista fuksian väristä pukua ei voi ohittaa, joten sitä väriä mallaa tässä tuo lilahtava pinkki.
Kiitos toivotuksista, palataan aamulla :-)

12 kommenttia:

  1. Kalenteri sukka alkaa jo näyttää värejään. Hyvää Itsenäisyyspäivää.

    VastaaPoista
  2. Hyvää Itsenäisyyspäivää.
    Toinen sirkkis ;)

    VastaaPoista
  3. Hyvää itsenäisyyspäivää! Sinun pitääkin sitten silmä kovana katsoa pukuja illalla!

    Tulin tänne myös vastaamaan, kun laitoit blogiini maininnan blogini moniulotteisuudesta eli kyse ei ole yhdestä blogista, vaan minulla on kolme blogia.

    Sanablogissani on kirjoituksiani http://susupetalsanat.wordpress.com/

    Valokuvablogissani valokuvia ja vastauksia valokuvahaasteisiin https://susupetal.wordpress.com/

    Taideblogissani käden töitä ja vastaukset mm. teemahaasteeseen, luovaan lauantaihin jne https://susupetalart.wordpress.com/

    Joten ei ihme, jos tunnet olevasi eksyksissä!

    VastaaPoista
  4. Sukkakalenteri etenee, tuo tosi kiva kalenteri. Kiitos, Hyvää toista adventtia ja itsenäisyyspäivää myös sinne!

    VastaaPoista
  5. Hyvää Itsenäisyyspäivää ja makoisia/antoisia hetkiä kutimen äärellä.

    VastaaPoista
  6. Hyvää itsenäisyyspäivää. Onpas kiva nähdä lumilyhty! meillä on synkkää ja pimeää, päivää ei illasta erota.

    Jonakin vuonna osallistun kyllä sukkakalenteriin, näyttää houkuttelevalta;)

    VastaaPoista
  7. Hyvää Itsenäisyyspäivää Sinulle.

    VastaaPoista
  8. Hyvää itsenäisyyspäivää!
    Piti tulla taas kurkkaamaan sukan etenemistä:)

    VastaaPoista
  9. Keneköhän puku antaa virikkeen seuraaviin raitoihin. Mielenkiintoista.
    Meillä on +9 lämmintä ja vettä sataa.

    VastaaPoista
  10. Odottelen myös, minkäväristä kuviota saan ruveta väsäämään.
    Me saatiin hirmusti lunta. Päivä meni lumitöissä ja nyt tuulee, etten saa mitään lyhtyjä palamaan.
    Sinulle hyvää itsenäisyyspäivän iltaa.

    VastaaPoista
  11. Tätä on kiva seurata. Sukka alkaa saada kuviota, joten hauskemmaksi vain muuttuu :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !