keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Joulukoristeita

Kranssien pyörittelyä on tullut harrastettua jo vuosikymmeniä. Ekat tein 70-luvulla puolukanvarsista ja havu-, risu- ym kransseja olen tehnyt enemmän kuin muistissa pysyy.

Nykyään jo uskaltaa sekoitella vaikka mitä luonnonmateriaaleja, aina ne passaavat jollakin tavalla joulukoristeeksi.


Näihin kransseihin käytin pohjapyöryläksi Terijoen salavan piiskoja ja sitten sidoin puolukan, mustikan, kuusen ja katajan oksia sekaisin. Kokoakin tuli noin 40 cm halkaisijaltaan.


Kranssin koristeina käytin täysin kierrätyskoristeita, siis jo vuosia käytössä olleita. Sidoin niitä vaan erilaisiin nippuihin, niin menevät ihan täydestä.
Joulukukaksi nämäkin menivät jo saajilleen.
Joulun jälkeen saan "koristepalautuksia", kun ovat heittämässä kranssejaan pois.

 Seurailen monia mukavia joulukalentereitanne, kun itse en innostunut sellaista tälle joululle tekemään, eikä kalenterisukkiakaan tule nyt, toki muita sukkia kuitenkin kudon.
Hyvää Joulukuuta :-)

13 kommenttia:

  1. Oi kuinka hienoja! Minäkin olen kransseja tehnyt, mutta en ollenkaan noin hienoja!

    VastaaPoista
  2. Kyllä on koreita ja ihania kransseja, olet taitava!

    VastaaPoista
  3. Muistankin sinut todellisena kranssimestarina. Taodolla ovat nämäkin sidotut. Tulos on kaunis.
    Kalenterisukkajuttua minä vähän kaipasin ja sitten töräytin oman jonkunlaisen kaleterin.

    VastaaPoista
  4. Tosi sieviä ovat kranssisi ! Ja kiva, että voit käyttää kierrätystarpeita.

    VastaaPoista
  5. Upeita kransseja! Ihant värit.

    VastaaPoista
  6. Kauniita nuo kranssit. Minulla kun ei ole materiaalin keruu mahdollisuutta on pakko ostaa valmis. Kukkakaupoissa ei ole ollut kuin hautaseppeleen näköisiä. joten ihailen muiden kransseja.

    VastaaPoista
  7. Olin illalla kommentoimassa näitä ihania kransseja, kun nettiyhteys katkesi, eikä ohjelma suostunut tallentamaan, mitä kirjoitin. En saanut sitten enää millään nettiä toimimaan. Oli pakko aamulla soittaa gurulle ja kysyä neuvoa. Onneksi yhteys saatiin. Kyllä sitä on aika orpo, jos ei koneelle pääse.

    Ajattele, mitään ei pääsisi ihailemaan - ei tällaisia kauniita kätten töitä - ei mitään. Onnetonta olisi. Nyt onneksi homma taas sujuu ja päivä on pelastettu.

    VastaaPoista
  8. Ihanat kranssit!
    Mukavaa torstai iltaa!

    VastaaPoista
  9. Kauniita. Minun mielestäni luonnon materiaaleista saa kauneimmat kranssit.

    VastaaPoista
  10. Ihanat kranssit,upeat värit !

    VastaaPoista
  11. Voi miten ihania! Olen itsekin joskus kokeillut kranssin tekoa ja hauskaa on ollut. Ne ovat todella kauniita.

    VastaaPoista
  12. Vankka kokemus on kranssien teon saralla.
    Upeita ovat, ilo saada käsintehty kranssi.

    Hyvää Joulun aikaa Sinulle Selma!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !