Kiirettä pitää ja yövuorolle meni tämänkertaisen Mandala # 16 postaus. Muistin juuri, että haaste umpeutuu kohta ja mandalastani ottamat kuvat ovat vielä kamerassa. Onhan tässä talvisessa yössä mittaa, että ei sen puoleen hätää ja tässä se tulee.
Mandalan ohjeena oli kuvata sellaista " jota ei unohda koskaan".
Tähän mandalaan sisältyy tapahtuma alakoulu ajalta ja lähimenneisyydestä, mutta en kerro nyt niistä sen enempää. Toivottavasti ehditte käydä katsomassa, ennenkuin linkkilista sulkeutuu.
Kurkkailen teidän mandaloita paremmalla ajalla ja nyt painun pehkuihin.
Hyvä kun ehdit purkaa kamerasi, koska mandala oli jo tehty. Ja kaunis mandala onkin. Monta hienoa yksityiskohtaa. Ulkona kiertää mainio tekstikehä ja sen sisäpuolella on tumma leveämpi kehä. Siitä pidän kovasti, se antaa rytmiä koko mandalalle. Sen sisäpuolella on kuin neljä pientä koululaista ja niiden välissä jotain suurempaa.
VastaaPoistaEi tarvitsekaan kertoa tapahtumia, ne on alitajunnan itselle lähettämiä ja on hyvä näin käsitellä pois.
Yleisvaikutelma mandalastasi on kuitenkin iloinen, vaikka tuo tumma kehäkin on. Hieno!
Tässäkin on ajanratas pyörähtänyt, (kuten kommentoin Tarja O:n madalaakin) ja vaikka muistot ovat surullisia etupäässä, ne ovat muttuneet ajan myötä valoisammaksi, joskaan ei ihan aurinkoisiksi, mutta niiden kanssa voi jo elää ilman että kyynelehtii kokoaikaa. Kiitos tulkitsevasta kommentistasi :)
PoistaSinun mandalasi ovat aina niin kauniisti tehtyjä. Näissä on mielestäni mandalan oikea henki, mitä se sitten tarkoittaakaan :-)
VastaaPoistaUpeat värit ja rytmikäs kuviointi.
Kiitos Aina, minulla vaan tulee tällaisia mandaloita, kun alan piirtämään. Kyllä sinun mandalat ovat tosi hienoja myös.
PoistaSitä en osaa sanoa onko tässä mandalan oikeaa henkeä, tartuin haastesen kun ensimmäisissä mandaloissa oli puhe ottaa tämä haaste ns. taiteelliselta kannalta, vaikka en ole mikään taiteilija, pelkkä ruppusuutari vaan ;D
Ihanat värit ja muodot, toivottavasti muistosi olivat mukavat :)
VastaaPoistaKiitos Matkatar. Muistoissa on hiukan suruakin, mutta iloakin siitä, että aika kuluu ja kultaa muistot - niin hyvät kuin huonotkin - kai, ainakin niin sanotaan.
Poistatosi kaunis mandala! lämpöä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta! itsellä ainakin tuli hyvä mieli katsoessa:)
VastaaPoistaKysyin selma sinulta neuvoa omassa blogissani kommenttisi kohdalla!
Kiitos Tarja :) Kiva jos tykkäsit tästä edes hiukan :) Vastasin blogissasi kysymykseesi. Ja tässä minun mandalassa on tuo tumma sahalaita rengas se ajanratas, josta mainitsin. Se pyörii aina, ei aikaa voi pysäyttää, vaika joskus tuntuu että aika pysähtyy, kun jotain sykähdyttävää tapahtuu.
Poistatykkään tosi paljon tästä, kun ihan alkoi hymyilyttään tuota katsoessa:) ja kiitos paljon " selvennyksistäsi" !! Huomaan nyt minäkin tuon asian:)
PoistaHienoja kortteja taas täällä!!
VastaaPoistaMukavia joulunodotus päiviä sinulle!
Kiitos Leila, samoin sinulle :)
PoistaYöllä luovuus pääsee valloilleen, se näkyy mandalastasikin! Kaunis, selkeä. Hienoja kauniin värisiä kuvioita!
VastaaPoistaSe on totta, useinkin piirtelen yöllä, silloin niitä kuvioita pulppuaa kuin itsestään, mutta että onko ne onnistuneita, voi olla erimieltäkin :)
Poistakiitos selma vastauksestasi:)
VastaaPoistaSinultahan löytyy täältä kaikkea kaunista!
VastaaPoistaKiitos TeSa vierailustasi :)
PoistaHieno muistojen mandala. Lähimenneisyydessä on ollut rengasrikkoa, alakoulussa on ollut melkoista karusellia, on pitänyt omia polkuja etsiä ;)
VastaaPoistaNiinpä juuri Perhotar, elämä on yllätyksiä täynnä aika ajoin, onneksi ei ihan jokapäivälle :)
PoistaHieno mandala, kauniita värejä. Minä en kyllä osaa mitenkään tulkita, mutta ei minun tarvitsekaan. Kivoja kuvioita, jotka kertoo Sinulle itsellesi tarinan kuvioiden takana.
VastaaPoistaKyllä toisten mandaloita on todellakin vaikeaa tulkita, ellei ole selviä kuvia asioita esittämässä. Tällaiset vähän abstraktit voivat jäädä salaisuudeksi, mutta niin saakin jäädä. Kiitos Seija.
PoistaTodella kaunis mandala. Ihanat sointuvat värit ja hienoa kuviointia.
VastaaPoistaTätä katsellessa tulee hyvä mieli!
Kiitos Miiwi, kuva on hiukan harmaja, luonnossa värit ovat kirkkaammat.
PoistaMuotojen sinfoniaa, elon polkujen haarautumia, välillä kehää.
VastaaPoistaVärikäs, kaunis on mandalasi.
Kiitos Hietatar :)
VastaaPoista