tiistai 13. elokuuta 2013

Mandala # 30 ja taikakivi

Mandalahaaste on palannut normaaliin päiväjärjestykseen, kuten moni muukin asia taas kesän jälkeen. Ehkä itsekin - tai sitten en. 
Onhan syksy aikamoista muuttojen aikaa ainakin luontokappaleille ja osalle opiskelijoitakin. Muuttovietti lienee geeneissä, vaikka ei muuttaisi mihinkään.
Mutta nyt on vuorossa haaste # 30 ja aihe vapaa.


Keräsin muutaman ohran tähkän tallintakus pellolta ja asettelin ympyrään. Viljat alkavat hiljalleen valmistua puitavaksi.
 Ripottelin vielä puoliksi kuihtuneen samettiruusun teerälehtiä koristeeksi. Oisin laittanut pihlajanmarjoja tähän, mutta en löytänyt ainoatakaan marjaterttua.
Keskelle laitoin tuliaisena saadun kiven. Kivi on Jäämeren rannalta esikoiseni poimima ja tuoma monivärinen kivi. 
Se on kaunis yleisilmeeltään ja värit lienevät jotakin kasvustoa kiven pinnassa luulisin. Mutta kun asettelin sen mandalani keskelle, kiven hahmot hyppäsivät esiin.


Eri asennoissa kuvattu mandalakivi näyttää monta ihmishahmoa ja lisäksi karhun tai poron, kumpi lienee.


En ole lainkaan varma, näettekö te mitään kummallisuuksia tässä kivessä, mutta minä näen kyllä monessa muussakin kuviopinnoissa erilaisia hahmoja. Kertokaahan mitä teidän silmänne näkevät ja klikkaamalla kuva suurenee.


Kuvausalustana on ulkona oleva työpöytäni, mutta älkää siitä välittäkö, vaikka pöydän pinnassa on monelaista kulumaa ja tahraa.

Kauniita elokuun iltoja ja toivotaan, että hiukan vielä lämpenisikin, vaikka ukkosta on ollutkin tämän päivää.

17 kommenttia:

  1. Liebe Selma
    wunderschön ist dein Naturmandala... traumschön, ich liebe Blüten und Steine in dieser Kombination.
    Herzliche Morgengrüsse, Sichtwiese

    VastaaPoista
  2. Kylläpä on ihana mandala ja kivi! Tausta on hieno, kun se ei ole tasaisen värinen, siitä hehkuvat tähkät ja terälehdet upeasti. Kivihullu kun olen, niin ihastuin tietysti kiveen suunnattomasti. Näen siinä merihevosia, ihmisen profiileja, karttoja, mantereita...vaikka mitä. Todella kaunis kivi.

    Tämä on niin hieno mandala, että linkitä tämä huomenna uudelleen. Ehkä kaikki eivät tänään hoksaa tulla katsomaan. Laita linkit nimelläsi ja 1 ja 2 niin saat uudenkin haasteen linkitettyä. Huomenna on siis 15. päivä ja laitan uuden mandala-haasteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Uuna :)
      En muistanut, että mandalahaaste oli palannut entiseen ilmestymisaikatauluunsa ja jäi hiukan viimetippaan tämä.
      Mutta äkyyhän tämä siellä mandalasivulla vielä hetken aikaa pikkukuvakkeena, jos en tee uutta postausta. Katsotaan laitanko uudelleen linkitykseen:)

      Kivestä löytyy vaikka mitä, kun sitä oikein tarkastelee ja eri kulmilta :)

      Poista
  3. Aivan upea taideluomus on mandalasi. Rakastan juuri näitä värejä yhdessä. Kivi on aarre, niin kaunis. Näen siinä merihevosia, ihmisen kasvoprofiilin, kartan, merta, jänkää....

    Laitan tänään postiin vahtokortit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sirkkis :)
      Monenmoista hahmottui sinunkin silmiisi kiven kuvioista.
      Postia lähti tänään sinnepäin :)

      Poista
  4. Ihana! Kauniisti loistaa kultaisena tähkät mandalassasi. Kivi on tosi kaunis. Mustan eläimen näen juokesevan, että sydän vain sykkii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos miiwi, musta kuvio onkin aika voimakas :)

      Poista
  5. Hieno kivi. Mitäkö siinä näen. Nopeasti katsottuna näen kartan, sydämen, aaltoja ,lisäksi kivi on siilin muotoinen jos sen kääntää lappeelleen.
    Uskomattoman upea on mandalasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kuvittelija :) Kyllä se siiliäkin muistuttaa ainakin muodoltaan.

      Poista
  6. Kaunis, siro, aivan upea mandalasi! Härkähän tuossa kauniissa kivessä katselee, upeat värit siinäkin ja sopii tuohon mandalan keskelle kuin nappi silmään..! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäkin löysit ainkin yhden hahmon. Kiitos kommentistasi :)

      Poista
  7. Kivessä näen musta huivisen naisen sivu profiilin, käden on kohottanut ylös.:)
    Hyvin päätäväiseltä näyttää.

    Ihanan luontoa lämpimästi säteilevä mandala, tosi kaunis.

    VastaaPoista
  8. Hauskaa että löysit hahmon kivestä :) Kiitos kommentistasi!

    VastaaPoista
  9. .Tämä kivi on aivan uskomaton,kuin katsoisi elokuvaa, kääntämällä eri suuntiin näkyy aina erilainen hahmo.Ihana syyskesän mandela

    VastaaPoista
  10. Kiitos Inkeri :) Eikö olekin aika jänskä kivi :)

    VastaaPoista
  11. todella kauniisti muotoiltuja mandaloita kaikki , maaseudulla luonto tarjoaa monia sopivia juttuja sommitteluun. Tuo kivi on itsessään taideteos. Onko se ihan tuollaisena luonnosta löydetty vai onko käsitelty, sitä mietin.. kun en ole vastaavaa luonnossa nähnyt. jos löytäisin olisi se aarteeni..

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !