Aika on rientänyt ja talvikin kerkesi saapua, siis lunta ja pikkupakkasta. Syystöistä selvisin kohtuullisesti ja nyt tekisi mieli mennä talviunille. Sehän ei tietenkään onnistu, kuten karhuilla ja muilla horroksessa talvea viettävillä. Ainakin huushollia on lämmitettävä ja välillä on pakko syödäkin.
Siispä päivitellään tätä blogiakin pikkusen.
Melko hyvin sain itseni vierotettua tästä koneella istumisesta, mutta aika pian tähän näyttää taas kotiutuvan.
Ja sitten asiaan.
aiheeksi on annettu Keskus tai Lähtöpiste.
Mandala 35, keskus |
Tähän mandalaan yhdistelin muutamia vanhoja kranssikuviani sekä kuviotaustapaperia. Kranssit ovat omatekemiäni ja kranssikuvat olen myös ottanut itse ja yhdistelin niitä Photarilla. Pirretty mandala olisi tietysti ollut mielekkäämpi, mutta näin tälläkertaa, helpoimman kautta.
Monta kivaa haastetta on nyt jäänyt väliin niin mandaloissa kuin muissakin haasteissa, joihin olen yleensä osallistunut, mutta ehkä taas innostun pikkuhiljaa mukaan, saa nähdä.
Ihana kranssi ja hieno keskuskuvio pilkistää keskeltä. Koristeiden alta voi löytyy varmaan monenlaista yllätystä.
VastaaPoistaTykkään tosi paljon mandalastasi, se on niin kaunis!
VastaaPoistaMä en ole vielä ehtinyt tehdä ollenkaan Mandalaa, saa nähdä ehdinkö mukaan vielä.
Hi Selma (:o) I don't know exactly what it is....but it's very beautiful. xoxo
VastaaPoistaTämä mandala on hykerryttävän sopiva alkavaan talveen. Tekee mieli käpertyä tuonne keskelle ja horrostaa kevääseen. No sehän ei tietenkään käy, kuten alussa sanoit. :-)
VastaaPoistaOlenkin ihmetellyt, mitä oikein puuhaat. Matkalle jo luulin sinun lähteneen. Niin se vain on, että joskus täytyy irrottautua tästä blogimaailmasta ja elää tavallistakin elämää. Olen puoliksi nyt tehnyt kumpaakin ja aika on riittänyt paremmin muuhunkin.
VastaaPoistaMandalasi on kaunis. Hienosti ja tosi ovelasti olet koonnut sen, ei oikein edes tajua, miten, miten???
Keskusta on ihana, sinne uppoaa syvälle salaperäisyyden maahan, eikä tiedä mitä siellä tapahtuu.
Hyvä niin :-)
Oi miten kaunis.Kiehtova ja ihana.Tykkään.
VastaaPoistaJoulua kohti menevä lämmin mukava tunnelma tulee katsoessani kaunista mandalaasi.
VastaaPoistaKiva olisi käpertyä keskelle, luonto ympärillä.
:)
Kiitos kommenteistanne :)
VastaaPoistaEn ole ollut matkoilla, mutta syystyöt ja muut työt ovat ottaneet aikaa ja välillä pitää tämän mumman levähtääkin :)
Kun muutin kommentoinnit tähän pomppaavaan ikkunaan, huomaan, että tässä ei ole lainkaan sitä vastausjuttua..yllätys yllätys...mutta täytyy tässä näin vain vastailla.
Voi miten tämä oli ihana! Lämmin ja syksyinen, jossa oli kanelia ja ripaus joulua. Ilahduin kuin avasin sivusi. Hienosti hoksattu ja tyylillä tehty Selma. Tämän postauksen taustakin oli tosi herttainen ja nätti.
VastaaPoistaWAU - IHANA
VastaaPoistaIhanan lämmin ,syksyinen kolo tekis mieli käpertyä piiloon räntäsadetta.Oikein onnistunut tämän ajan aihe.
VastaaPoistaKiva mandala, kaksivaikutteinen, onko tuo pikkupesäsi pehmeä vaiko havuneulojen piikittämä! En osaa päättää, mutta lämmin vaikutelma tästä tulee.
VastaaPoistaMörri-Möykyn kolo... alkoi soida päässäni, todella houkutteleva talvipesä. Sen sisältä löytyy varmasti monen moista harrastusta jos ei halua koko aikaa horrostella.
VastaaPoistaKiitos paljon kommenteistanne, niitä olikin hauskaa lukea :)
VastaaPoistaHienosti ideoitu ja toteutettu mandala.
VastaaPoistaKauniit kranssit ja tuo keskus sopii tähän mandalaan oivasti! Tykkään!
VastaaPoistaKiitos kommenteistanne :)
VastaaPoistaThank you for your comments :)