Pitkästä aikaa innostuin tekemään aukeaman Art Journal kirjaseeni.
Kimmokkeen siihen antoi Aromaattista arkea askarrellen blogin Anu-Riikka.
Hän heittää haasteen tekemään oman version Vicky Papaiannoun videon inspiroimana, siis Art Journal sivun samasta aiheesta "kirjapaino ja kirjat".
Pitihän minu ryhtyä kokeilemaan, vaikka tarvikevarastoni ei olekkaan niin runsas ja monipuolinen.
Vanha koulun kirpparilta ostettu kirja.
Sekalaisia tarvikkeita mitä sattui löytymään
Kirjasta löytyikin sopivasti aiheeseen liittyviä lukukappaleita, joita revin ja liimailin kirjaseen sivupohjaksi.
Sitten värittelyä tarpeen mukaan. Vanhan kirjan sivut ovat valmiiksi jo ruskehtavia.
Kirjanselkämyksiä tein kuten videossa neuvottiin. Niistä tulikin kivasti 3D tyylisiä, siis ovat koholla taustasta sopivasti.
Kohotarrateipillä niitä kohottelin, että tulee kolmiulotteisuutta.
Vanhan videokotelon ylijäämäkirjaimiakin kohotin tarralla. En saanut niitä hienoja kohopastalla tehtyjä kuvioita ja kirjaimia, kun en omista sellaista sabluunaa. Kokeilin pursottamalla, mutta en ollut tyytyväinen lopputulokseen, joten pois ne heitin.
Mustaa tussia ja valkoista geelikynää käytin myös. Ostamani mustat geelikynät eivät toimi lainkaan ja se hiukan harmittaa.
Ja lopputulos tässä.
Aukeama näyttää paremmalle luonnossa, kun lampunvalo muuttaa värejä. Nyt huomaan, että kirjanmerkkikin puuttuu tuosta aukeaman keskeltä. Lisään sen myöhemmin.
Anu-Riikan blogistä löytyy linkki videoon, jos innostutte mukaan haasteeseen.
Tuo on tosi hieno aukeama, itse tykkään Vickyn tyylistä, olen katsellut hänen videoitaan usean. Tähän haasteeseen en kyllä kerkee;)
VastaaPoistaKiitos Silkku, pari iltaa siihen meni mullakin aikaa.
PoistaTämä blogimaailma on oikea tautien tartuttaja :-D
VastaaPoistaAina kun näkee jotain hienoa, tekee mieli itsekin tehdä samaa, tai vähän sinnepäin.
Hieno sivu tuli. Kunhan saadaan naamat tehtyä, niin on aikaa taas vaikka mille.
Omakin kirjani on kohta siinä vaiheessa, että pääsen jotain tekemään sivuillekin.
Älä muuta sano :-D. Ai että teit koko kirjan alusta asti. Mulla tämä kirjanen on vain vanha Valittujen palijen kalenteri, josta olen poistanut lehtiä ja loput liimaillut yhteen. Joskus teen, siis paremmalla ajalla uuden kirja taas sitomalla jollakin kivalla tyylillä. Kiitos.
PoistaHienolta näyttää vaikka en aivan kartalla ollutkaan siitä, mitä olit tekemässä. On tämä bloggailu niin hauskaa!!!
VastaaPoistaKiitos Tuulento. Tämä on liian hauskaa ja aika kuluu nopsempaa kuin arvaakaan.
PoistaHienoa että laitoit koko esittelyn,sain oppiakin samalla. Upea sivu tuli vähin tavaroin.
VastaaPoistaKiitos Esther Helmiä ja kiva jos tästä oli jotain hyötyäkin.
PoistaYuo Tubessa näitä Art Journal videoita on vaikka kuinka, jos joutaa niitä katsomaan. Sieltä kyllä oppii ja saa inspiraatioita.
Upea sivu, ja taioit sen tuosta vaan noin hienoksi. Taitavaa :-)) Kiitos linkistä.
VastaaPoistaKiitos jaana janatuinen, kurkkaappa videota ja niitä on sielä paljon.
PoistaUpea sivu! Ja ihanasti mausteinen, tykkään : ) Saanhan laittaa tästä linkin suoraan postaustekstiin? tai vaikka kuvan kanssa? SIlleen saan sinulle näkyviin myös FBssä olevien kuvia?
VastaaPoistaLinkitin, tule ja kerro jos haluat että poistan . :)
PoistaLinkitys on OK. Kiitos Anu-Riikka :)
PoistaAivan mahtava tuli!!!!
VastaaPoistaKiitos Susanna. :-)
Poistaniin mukavaa art
VastaaPoistaKiitos geistige_Schritte.
PoistaIhana ja kaunis sivu. Kiva kun kuvasit.Aina saa ideoita ja uutta puhtia.Hyvää jatkoa ja taas kuvia esiin.
VastaaPoistaKuvassa tämä näyttää tummemalle kuin luonnossa, mutta nyt ei ole konsteja parempaan käytettävissä. Tämä homma jatkuu aina silloin tällöin.
PoistaKiitos sinulle, ideoita otetaan puolin ja toisin :)
Todella upea sivu, Sinulla on kekseliäisyyttä ja sommittelutaitoa vaikka mihin.
VastaaPoistaKiitos SeijaAnneli. Ihan vaan kotikonsteilla täällä räpistelen ajankuluksi :)
PoistaOnpa hieno. Minäkin innostuin tekemään oman, ihan ekan artjournal sivuni.
VastaaPoistaKiitos Armiida, siitä se lähtee kipinä ja kohta leimahtaa :)
PoistaUpea sivu! Mieli tekee kans kokeilla.
VastaaPoistaSiitä vaan Eija kokeilemaan, ensin vaikka vanhaan kirjaan , jos ei ihan alkutekijöistä lähtien ehdi kirjaa sitomaan. Kiitos!
PoistaOlet tehnyt ison työn noiden kauniiden selkämysten kanssa. Kannatti, hieno aukeama.
VastaaPoistaKiitos sirkkis, kivaa oli näperrellä :)
PoistaOi miten upea.
VastaaPoistaKiitos kosotäti :-)
PoistaKiitos kaikille, kiva kun kävitte kurkkaamassa :-)
VastaaPoista