tiistai 17. maaliskuuta 2015

Teemataide maaliskuu 7/9

Kuvittelen tämänkin olevan Mixed Mediaa ja tyrkytän haasteeseen mukaan.


Ensin piti tietysti leipoa ja taikinaa löytyi kaapin perältä avaamattomasta pussista, joka oli kuin ilmapallo, lähes räjähtämäisillään. Onneksi pussi oli kestänyt ja tämä itsekovettuva muovailusavi oli ihan notkeaa edelleen.
Kuivatus kestikin sitten monta päivää. Tätä ei paisteta uunissa.
Sitten naamaan ja lintuun maalataan kulta-akryyliä ja vihreää väriä. Laudan palan kaappasin risutyötarvikkeistani ja risunpätkiäkin tarvitaan. Toki harmaja lauta sinällään on kaunis tausta, mutta halusin jotain muuta ja löysinkin sotkulaatikosta pulloverkkoa.
 Maalailin sen kuparimaalilla.
 Pesä linnulle risunpätkistä.
Ja tällainen pieni taulu tästä tuli.

Lisäsin vielä helmivarastosta 4 mm punertavia kivihelmiä kaulakoruksi (nimilappu oli kadonnut) ja siruhelmiä (leopardijaspis) ylös ja alas.  Kokoa tälle taululle tuli 28x12 cm.



Kiitos käynnistä ja kommenteistanne edellisiinkin medioihini.

24 kommenttia:

  1. Voi että, tämä on aivan ihana.Paljon näit vaivaa tekemisessä.Keväinen fiilis on taulussa.Erilainen ja soma. Mihin aiot taulusi laittaa esille.

    VastaaPoista
  2. Aivan mahtava taulu!!! Upea lintunen ja daami ♥

    VastaaPoista
  3. OOOHHH!!! Aivan heikkona tähän työhön.

    VastaaPoista
  4. Isotöinen, mutta kyllä kannatti. Tosi hieno :)

    VastaaPoista
  5. Hieno kuten ovat aiemmatkin työsi!

    VastaaPoista
  6. Upeaa mixed mediaa. Paljon on työtä teetättänyt, vaan tästä on iloa seinällä pitkään. Vai teitkö lahjaksi jollekin?

    VastaaPoista
  7. Ompa mukavaa leivontaa ja keräilyä roskista josta ihana taideteos syntyi.

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen projekti! Kiva että näytit vaihe vaiheelta. Hieno lopputulos!
    Tällaiset projektit ovat parhaita - ja nautittavia seurata :-)

    VastaaPoista
  9. Upea lopputulos ja seinää koristamaan! :)

    VastaaPoista
  10. Tämä on hyvä! Eikä pelkästään blogikuvitusta vaan voit ripustaa tuon minne hyvänsä .

    VastaaPoista
  11. Tämä on upea! Mitä parasta mixed mediaa, ainakin teemataiteeseen kelpaa hyvin. Kelpaa tämä ripustaa seinälle koristeeksi.

    VastaaPoista
  12. Aivan upea! Mitä muutakaan kuin mixed mediaa ja vaivalla leivottu valmiiksi. Kelpaa laittaa seinälle! Tämä on sitä parasta, kun tulee erilaisia tekniikoita esiin.

    VastaaPoista
  13. Tämä on kyllä niin todella upea työ, että pitää katsella kauan aikaa!
    Huh huh, olet sä vaan niiiin tosi taitava, ja ideoita riittää sulla, vaikka muillekin jakaa!

    VastaaPoista
  14. Upean näköinen ja hieno mixed media työ.

    VastaaPoista
  15. Tämähän on mixed mediaa parhaimmillaan, hieno! Lintu on aivan upea ja on hienoa huomata kuinka erilailla kaikki käsittelemme samaa aihetta :).

    VastaaPoista
  16. Aivan ihastuttava, kevättä hiuksissa! Monivaiheinen työ, sellaiselle nostan aina hattua, tämä on viehättävä!

    VastaaPoista
  17. Mie mykistyn ja hoen kuin papukaija ihanaihanaihanaihana.... Nää siun työt on niin hurmaavia.

    VastaaPoista
  18. Tämä on kaunis työ. Taideteos verraton.

    VastaaPoista
  19. Kylläpä on kaunis ja ehdottomasti sekatekniikkaa :) Hieman naivistinen ja myös herkkä.

    VastaaPoista
  20. ♥vau, hieno! Kiitos, että liityit blogini lukijoihin, laitoikin blogisi blogiluettelooni nuomero 1. :)

    VastaaPoista
  21. Hieno työ,kevät keikkuen tulevi lintu pesää tekevi,kaunis.

    VastaaPoista
  22. Paljon kiitoksia niin kannustavan positiivisista kommenteistanne :-)
    Tämä työ on jo seinälle ripustettu, mutta jääkö se siihen pitemmäksi aikaa, on arvoitus, vai meneekö myyntipöydälle, katotaan nyt :-)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !