perjantai 18. huhtikuuta 2014

Iloista Pääsiäistä

Kevät on tullut oikein vauhdikkaasti ja vähäinen lumi on kadonnut kokonaan. Kauniita aurinkoisia päiviä on ollut runsaasti, joskin aika tuulisia, mutta kuitenkin. Tänään on Pitkäperjantai, ja vettä sataa.


Palmusunnuntaina kävi runsain joukoin pikkunoitia ja haltijattaria virpomassa.


Nyt sain asenettua kameran kuvaohjelman tähän aparaattiini, tai oikeastaan se itse asentaa nykyään kaiken. Senkun pistää piuhoja oikeisiin portteihin. Enpä tiedä millaiselta kuvat näyttävät kenekin näytöllä, kun kuvankäsittelyohjelma puuttuu, mutta säädin kameran ottamaan kaikista pienimpiä kuvia, että kuvatila ei täyttyisi ihan heti.

Niinpä toivotankin näiden kuvien kera

Iloista, onnellista ja aurinkoista Pääsiäistä jokaiselle!

13 kommenttia:

  1. Hyvää pääsiäistä sinulle Selma ja iloa sekä valoa kevääseesi. Balleriinaa en ole unohtanut. yritän saada sen alkukesästä valmiiksi

    VastaaPoista
  2. Kaunista pääsiäistunnelmaa on kuvissasi ja värit toistuvat hienoina tässä uudessa tabletissani. Ostin eilen ja korttikin jäi tekemättä, kun on niin kiva leikkikalu:-) Kyllä tämä miniläppärin voittaa kätevyydessä. Virustorjunnankin sain asennettua ja kaikki pelittää:-) :-)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ja ihania pehmopupuja. Iloa pääsiäisaikaan sinullekin ! Meillä päin ei ole satanut, pesin ikkunat ulkopuolelta ja rapsuttelin sammalta nurmikosta. Siinä päivän puuhat - vaikka onkin pitkä perjantai.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kuvat ja söpöset puput.
    Ihanaa Pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
  5. Kaunista pääsiäista-iloa -onnea-

    VastaaPoista
  6. Oikein kauniilta ja hyviltä näyttivät kuvasi, puput olivat hellyttävän söpöjä. Kaunista ja hyvää pääsiäisaikaa Sinulle Selma, vähän hajanaisesti olen saanut vierailtua, toivottavasti tilanne muuttuu vähän paremmaksi:)

    VastaaPoista
  7. Iloista ja Aurinkoista Pääsiäistä myös sinulle :)

    VastaaPoista
  8. Good Morning and a very Happy Easter to you. Very beautiful. I will be writing you soon. Sending warm sunshine to you.

    VastaaPoista
  9. Pian on jo arjen aika, mutta kauan ilahduttakoon sua pirteät virvontavastat! Mulla oli tuo sama kaunis majakan kuva taustakuvana konetta uusiessani ja ohjelmien asettuessa aloilleen.

    VastaaPoista
  10. Hyvää pääsiäisen jälkeistä aikaa sulle Selma oikein paljon!
    Mä sairastelen täällä selkääni, joka meni tosi huonoksi, enkä pysty istumaan koneellakaan, kuin hetken.
    Mutta tulin sullekin toivotteleen oiekin hyvää kevättä ja kiitos kauniista postauksestasi!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !