lauantai 13. joulukuuta 2014

Lauantai 13. pv ja päivän kalenteriluukku

Tämän päivän luukusta tulikin metka vihje: 
Jatka sukkaa A neulomalla 13 kerrosta. Tämän päivän väri saadaan siten, että heittelet Sudenpentujen arvonimigeneraattoriin värejä ja valitset sen värin, jota käyttämällä saatu arvonimi parhaiten kuvastaa sinua.

Tulihan sieltä vaikka mitä, kun värejä pisti ehdolle. 
Valitsin kuitenkin valkoisen ja siihen sinisen kerän lankatupposen pois kuleksimasta. Ja arvonimeksi tuli: Vakavamielinen aforistikko, Lintumaisen kissamainen, Ostjakki ja Itäturisti sekä nähtävästi Eeppinen Numismaatikko. 
Joo - valkoinenhan passaakin hyvin Siperian ostjakille ;D 
Itärajan takana en ole käynyt, mutta eihän sitä koskaan tiijä, millon sinne joutuu lähtemään.
Kantapään paikkaa täytyy kohta suunnitella tähän A sukkaan. Tämä valkoinen keräkään ei vielä ihan mennyt loppuun. Kovasti yritän pikkukeräsiä kuluttaa pois.

Sitten tilastotietoa.
Kävijälaskuri naksuttaa ihan omiaan tai sitten robotit pommittaa blogiani kiivaseen tahtiin. Jos eilisen kävijämäärä on 420, ei se ole mahdollista. Mutta niitä ulkomaisia anonyymikommenttejakaan ei ole enää kirjainvahvistuksen jälkeen tullut, vai poistaako blogger ne automaattisesti. En tiijä.
Toinen taulukko näyttää sivullakäyntejä keskimäärin 30 - 50 päivässä. Se on enemmän realistiselle tuntuva määrä. 
Niin taikka näin, eipä sen väliä, joskus vaan ihmettelen.

Onnea Seijat ja mukavaa Lucianpäivää. Toivottavasti ei tule myrskytuulia.

4 kommenttia:

  1. Hauskannäköistä sukkaa pukkaa :D

    VastaaPoista
  2. Tätä kalenteria on pakko aina kurkata.Hauskaa ja kaunista jälkeä tulee.

    VastaaPoista
  3. Mielettömän ihana kalenteri tämä. Tulee upeaa jälkeä.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !