lauantai 4. marraskuuta 2017

Talvisia päiviä

Lokakuun lopun päivät muuttuivat aika talvisiksi ja pakkastakin oli öisin yli -10.


 Kuvia nappailin alkuviikosta, kun Kuu ei ollut vielä ihan täytenä. Tänään täydenkuun päivänä Kuu ei sitten näykkään, kun pilviverho sen piilottaa ja lauha sää on kuuratkin varistanut. Liukasta keliä se tietää lauhtuminen.


Pihlajanmarjat eivät ole kelvanneet vielä kenellekkään, mutta eiköhän nekin maistu vielä jollekin lintuparvelle talven mittaan.


Oksat ovat lujilla jo marjojen painosta ja siihen kun vielä märkää lunta lisäksi niin aikalailla on pitelemistä.


Terassin kivetyksen lumitaidetta.

Lumi tekee omia kuvatuksiaan oksistoissa.


Hyvää Pyhäinpäivän viikonloppua ja Marraskuuta.

11 kommenttia:

  1. Kauniita talvikuvia. Terassille syntynyt hienoa taidetta.
    Uhkaavasti alkaa lumet sulamaan, saas nähdä sulavatko kaikki.
    Pihlajanmarjoja oli tänä vuona runsaasti joten vielä linnuillekin riittäisi.
    Saaresta keräsin pakasteeseen niitä hiukan. Menevät mukavasti smoothieen tai tuoremehuun.
    Leppoisaa sunnuntai päivää :-)

    VastaaPoista
  2. Teilläpä onkin siellä lunta! Hieno tuo terassin kivetys!
    Hgissä on reippaasti plusasteita ja kävelykengillä pärjää.
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Onpa siellä hieno talvi, mutta taitaa teilläkin olla jo enemmän kesäkeli. Olemme tulossa viikon päästä käymään sinne korkeudelle ja hiukan jännittää millainen kekli silloin on. Tämä aika on aina arvaamaton.

    VastaaPoista
  4. Luonto on taidetta ja onneksi ihminen voi niitä tallentaa. Kiitos kauniista kuvistasi ja mukavaa marraskuuta sinulle myös!

    VastaaPoista
  5. Hienoja kuvia :) Hyvää marraskuuta!

    VastaaPoista
  6. Teillä on lunta ja talvi, täällä lämmintä ja sataa vettä. En saisi noin kauniita kuvia, kuin sinulla. On hämärää.
    Terveisiä ja hyvää marraskuuta :-)

    VastaaPoista
  7. Onpa siellä paljon lunta.Täällä suli kaikki pois.Kivat kuvat.Hyvää marraskuuta sinulle.

    VastaaPoista
  8. Kiitos paljon kaikille kommenteistanne. Sää vaihtelee kyllä aika rajusti. Lämpöaalto sulatti lähes kaiken lumen pois rankalla vesisateellaan. Tänää on vaan kovasti kuuraa maassa ja Aurinko sitä nyt sulattelee.

    VastaaPoista
  9. Kylläpä olikin jo nätti talvenalku. Samaa oli täällä, vaan ei ole enää.

    VastaaPoista
  10. Kauniit valkoiset maisemat! Näyttää ihan labyrintiltä tuo terassin kuvio. :D

    https://vaylantyar.blogspot.fi

    VastaaPoista
  11. Valkoista marraskuuta,kauniita muo lumiset maisemakuvat.Tääl on Kaijan kaljamakelit,potkuri luistaa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !