19. teema Teemataiteessa haastaa tekemään 6 kpl kirjankansia kesä-heinä-elokuun aikana.
Vihdoinkin pääsin alkuun ja ainakin yhdet kannet sain valmiiksi ukkosen jyllätessä ja vettäkin satoi hurjasti.
Otin työn alle helmikuussa aloittamani kasvokirjan, jonka kannet maalasin ensin gessolla ja lisäsin akryylimaalia sekaan. Kaivoin roskiksesta paperisilppua ja painelin kiini märkään maaliin. Leikkasin (v. 2013) pieniä kasvokuvia luonnoslehtiöstäni ja painelin nekin märkään maaliin. Hyvin tarttuivat kiini.
Sitten töpsöttelin kuparinväristä akryylimaalia kannen reunoihin. Kuivattelun aikana piirtelin mustalla tussilla kirjaimia erilliselle paperille ja leikkasin ja limasin kanteen. Vähän vielä valkeaa geelikynää kirjainten koristeeksi, kun pelkät mustat näyttivät niin kovilta.
Takakanteenkin länttäsin yhden vanhan kasvokuvan samaisesta luonnoslehtiöstäni. Siitä tuli vaatimaton, mutta saapi passata. Metallinhohtoinen maali otti kiiltoa kuvatessa.
Kokonaisuus näyttää sitten tällaiselta.
1/6 kirjankannet
(P.S. otin blogiini https:// käyttöön ja kappas vaan - kaikki on palautunut ennalleen ja ohjauspanelista on poistunut mitä kummallisemmat linkit, joita eilen ihmettelin. Oliko blogini kaapattu? En osaa sanoa, mutta toivottavasti tämä näkyy edelleenkin teille kaikille. Sorryy, tämä juttu, sehän ei kuulu teemataiteeseen millään tavalla.)
Hienot kannet kasvokirjallasi. Ei tarvitse yhtään enempää koristeluista, kasvot riittävät.
VastaaPoistaKiitos Armiida :-)
PoistaHienosti näkyy kaikki ja kirjankannet ovat persoonalliset ja hienot.Kiva idea tuo kasvokirja ja juuri sinun tyyliäsi joka on niin mahtavaa.Hyvää tätä päivää,saas nähdä sataako vai paistaako?
VastaaPoistaKiitos RaijaAnnikki, kiva kuulla että blogini ei muuttunut näkymättömäksi :-)
PoistaMeillä paistoi ihan koko päivän pitkästä aikaa.
Hyvin näkyy, toivottavasti ongelmat ja oudot linkit pysyvät poissa.
VastaaPoistaLoistava idea tehdä noista 29faces-töistä kirjoja, sillä niit todellakin piisaa. Saatan varastaa sinulta idean!!
Kiitos SusuPetal, todella outoja linkkejä jostain ilmestyi, nyt kaikki hyvin.
PoistaIhan huoletta vie idea mennessäsi, ei se taida ihan omani edes olla, kun maailmalla blogeissa kirjansivuille on piirretty iät ja ajat :-)
Upeat kannet ! Hienoa kun sinä osaat käytellä niin monenlaisia materiaaleja.
VastaaPoistaKiitos Funchis, kaikenlaista voi kokeilla, vaikka aina ei tule julkaisukelpoisia munkaan tekeleistä. :-)
PoistaUpeat kannet. Minulla on työt haasteeseen kovasti hakusessa. Onneksi on pitempi aika osallistua.
VastaaPoistaKiitos enkuli, hitaasti olen aloitellut, mutta jospa se siitä lähtis luistamaan siellä ja täälläkin.
PoistaIlmeikkäitä kasvoja, kekseliäästi tehtyjä.
VastaaPoistaVai oli sinullakin ongelmia. Minulta katosivat blogissa KAIKKI tämän vuoden ja puolet edellisen vuoden kuvista. Jouduin lataamaan ne kaikki uudestaan. Katastrofi alkoi, kun Google plussassa vaihdoin profiilikuvan (olen ollut kohta 2 vuotta täysin harmaahapsi). Kun olin ladannut kaikki kuvat, niin plussassa katosivat. En laita sinne enää mitään ja kadun, että liityin. Jotain kummaa on blogeissa menossa😠
Kiitos sirkkis, olipas sinulla urakka siirrellä kuvia takaisin.Minä en ole liittynyt sinne enkä muuallekaan. Tämä blogi on ihan riittävä mulle ja joskus tuntuu että lopetan tämänkin. No katotaan nyt...
PoistaTuo onkin hyvä idea,teillä noita kasvohaastekuvia piisaa. Kannet juuri sopivat, tuo kuparisävy näyttää tosi hyvältä.
VastaaPoistaKiitos sirokko. nyt harmittaa, että en heti alussa piirtänyt tällaiseen vanhaan kirjaan kuviani, nyt ne ajelehtivat jos jossakin luonnoslehtiössä.
PoistaNyt Kasvokuvakirjasi on täydellinen! Mainio idea tehdä oikeat kirjankannet.
VastaaPoistaKiitos Millin, hyvä tilaisuus tehdä vihdoinkin kannet valmiiksi, kiitos sun haasteen :-)
PoistaKiehtovat ilmeikkäät kannet! Kirjaan mahtuu monenlaisia persoonia.
VastaaPoistaHttps osoitteen vaihdoin myös jokin aika sitten. Ensi alkuun sivut päivittyivät tosi hitaasti, nyt jo jouhevammin.
Mukavaa viikonloppua Sinulle!
Kiitos Liplatus, samoin sinulle. Hiukan viiveellä päivitykset ilmestyvät, mutta lopulta kuitenkin :-)
PoistaHauska, että sinulla on käyttöä kansille!
VastaaPoistaKiitos Tuulento, jotain pitää yrittää keksiä.
PoistaHieno idea tehdä kannet kasvokuville.
VastaaPoistaMullakin näitä kasvokuvia on vaikka millä mitalla, voisin itsekkin tehdä tällasen, kiitos ideasta.
Saanko idean ottaa, jos innostun?
Kiitos Harakka, tottakai saat ottaa idean. Jotain hyötykäyttöäkin pitää yrittää näissä haasteissa keksiä :-)
VastaaPoistaAi kun on hienot kannet, tykkään reunoista, sopivan rosoiset ja ikään kuin häivytetyt.
VastaaPoistaKiitos Ester :-)
Poistajoskus vanhat, jo unohdetut, työt voivat yllättää. ja niistä löytyy aivan uusia ulottuvuuksia, kuten minun neljäs kirjani tuli myös vanhoista töistä. koskaan ei siis kannata heittää mitään pois
VastaaPoistaKiitos ASta, juuri niin :-)
Poista