Kesäyön valoisuus häiritsee jonkin verran uneen pääsyä, mutta kun ottaa kutimen käsiin, kohta alakaa silmät luppasta.
Näihin pitsisukkiin goooklasin mallia nimikkeellä "pitsisukat" ja se johdatti minut TÄNNE.
Malli näytti senverran helpolle, että päätin lainata ohjetta.
Tietysti sitä piti soveltaa isompaan kokoon ja langan vahvuuteen. Lankana oli Novitan Sisko, joka on lähes Seiskaveikkaan verrannollista. 13 s/puikko ja yhdellä 14, jotta kuvio passasi. Koko noin 40.
Sukan etuosaan tuli 5x pitsikuvio ja taakse ja sivulle muutama oikein ja nurin kaistakin. Yksinkertainen kantapää, kun yösukissa ei nyt niin kova kulutus liene, tai voihan sitä unissaakin potkia kantapäät rikki. Noo, jospa ne kestäisi nukkumisen.
Paljon kiitoksia KARDEMUMMALLE ohjeesta ja pitsimallikerran hienosta piirroksesta.
Tässä alla oma mallipiirrossovellus, ei kovin hienosti piirretty, mutta niin että ite ymmärsin.
Siis koko sukan ympärys. Niihän se sanontakin kuuluu, että "tuliko seleväksi vai pittääkö piirtää". No mulle ei muuten tullut, kun piirtämällä. Kuten näkyy ruutuvihkon leveys ei riittänyt, vaan piti teipata lisäsuikaletta avuksi molemmin puolin. (kuvat suurenevat kuvan päällä napsauttamalla)
Tässä alla oma mallipiirrossovellus, ei kovin hienosti piirretty, mutta niin että ite ymmärsin.
Siis koko sukan ympärys. Niihän se sanontakin kuuluu, että "tuliko seleväksi vai pittääkö piirtää". No mulle ei muuten tullut, kun piirtämällä. Kuten näkyy ruutuvihkon leveys ei riittänyt, vaan piti teipata lisäsuikaletta avuksi molemmin puolin. (kuvat suurenevat kuvan päällä napsauttamalla)
Mukavaa viikonloppua :-)
Kaunis on malli ja valkoinen lanka sopii siihen hienosti:)
VastaaPoistaOi miten kauniit sukat
VastaaPoistaKauniit ovat! Kyllä minullakin on jatkuvasti sukankudin käden ulottuvilla.
VastaaPoistaTuo sinun ruutuvihkomallisi houkuttelee minua heti kopsaamaan sen itselleni. Jospa vaan syksymmällä tämän kirjoituksen vielä löytäisin. Hienot on.
VastaaPoistaKauniisti oman sukat tällä kaapelilla neuloa!
VastaaPoistaIhailen teitä raskaan kaapelin neuloa neuloa olla!
Hauskaa viikonloppua
Elke
Ihanat sukat olet tehnyt!
VastaaPoistaTodella kauniit sukat!😊
VastaaPoistaIhanat! :)
VastaaPoistaKauniit sukat ja niin naiselliset.
VastaaPoistaHeh, heh, minäkin olen kutonut tuolla mallilla muutaman sukkaparin, viimeksi punaiset.
VastaaPoistaKesäyön valoisuus ei minua haittaa. Nukun muutenkin kehnosti ja tykkään yöllä herätessäni käydä ikkunoista katselemassa kesäistä luontoa, joka on niin hiljainen.
Heippa Selma!
VastaaPoistaSukat ovat tosi kauniit. Kiitos paljon kommentistasi ja toivotuksista. Olen kyllä jo ollut lomalla 4 viikkoa enkä postanut ollenkaan. Kirjoitin kai jotenkin hassusti, kun Manumiinakin erehtyi. Nyt olen taas blogissa touhuamassa. Vähän olen kaipaillutkin postauksiasi, mutta tiedän, että sinulla on monenlaista muutakin puuhaa. Teki muuten hyvää olla pois koneelta pidempään, alkoi jo kyllästyttää koko bloggaaminen. Tauko oli hyväksi monella tavalla.
Oikein antoisaa heinäkuuta sinulle. Sitten varmaan alat taas niitä jänniä risutöitäkin tekemään... odottelen ;)
Voi hyvin xx
sirkkis
Oi että, kun siellä olet ahkerana jaksanut olla käsityörintamallakin.
VastaaPoistaJa edellisessä postauksessasi päivänkakkarakranssi ihan tosi ihana!
Kiitos paljon Ystävät kommenteistanne :-)
VastaaPoistaTämä sukan pitsimalli on kiertänyt netissä jo kauan ja varmaan monet sukat sillä on kudottu. Ja nyt minäkin olen ja toiset jo puikoilla :-)
Funchis, kyllä tuo mallipiirroskuva täältä löytyy varmaan myöhemminkin.
Sirkkis, yhtään risua ja pajua en ole nyt kerännyt tänä keväänä, mutta varastossa on pikkusen, että vois vaikka jonkun työn vääntääkkin :-)