torstai 28. heinäkuuta 2016

Kortteja, Tangotöppöset ja mustikoita

Heipä taas pitkästä aikaa. Kesä kuluu liiankin nopsaan ja Jaakon ja Unikeonpäivätkin menneet. Hämärä hiipii jo joksikin aikaa yönselkään. Helle paahtaa päivisin ja eilen aamulla heräsin kamalaan ukkosmylläkkään. Pistorasiat vaan rätisi salaman räiskiessä, joten en uskaltanut edes sängystä nousta vaan vedin huppua korviin. Vettä tuli varmaan enemmän kuin tarpeeksi.
Viimeviikolla ei satanut tippaakaan, vaikka oli ns."akkain viikko". Upeaa sinitaivasta koko ajan, joten laukkasin mustikkametsässä joka päivä.

Vielä näitä pitää poimia, kun ovat niin super foodia, eikä maksa muuta kuin hiukan vaivaa. 

Mustat "Tangotöppöset" valmistuivat tietysti tangomarkkinoita katsellessa ja tangokonsertteja kuunellessa.


Jokunen onnittelukorttikin piti rustata. Aina vaan suurempia vuosilukuja saa kortteihin laittaa, mutta minkäs teet vanhenemiselle. Nämä ovat 3D kuvista tehtyjä kortteja, kun niitä kuvia on vielä jemmassa aikamoinen pinkka.
Ulko-ovet ja ikkunanpuitteet on nyt maalattu ja useampaan kertaan, ehkåpä ne minun iän jo kestävätkin.

Paljon kiitoksia sivullani käyneille ja kommentin jättäneille.

Kauniita kesäpäiviä teillekin :-)

13 kommenttia:

  1. Mutikoita on tullut syötyä paljon ja ihanaa kun voi niitä poimia talteen. Ihania kortteja ja upeet sukat, ihanaa kesän jatkoa.

    VastaaPoista
  2. Oletpa ollut ahkera.Kesä menee menojaan mutta vielä on tässä lähellä.Kauniita kortteja ja nami marjoja ja nuo tangosukat vasta mukavat on.Hyvää jatkoa kesääsi.

    VastaaPoista
  3. Kauniit sukat ja kortit. Tuntuu kyllä oudolta,että itsekin jo pian 70v. Enhän minä niin vanha vielä ja kuitenkin sellainen luku on kohta kirjoitettava.

    VastaaPoista
  4. Olet ollut ihailtavan ahkera- upeaa jälkeä metsästä ja käden taidot ovat loistavat. Aivan ihania kortteja.
    Hyvää, antoisaa heinäkuun viimeistä viikkoa sinulle xx

    VastaaPoista
  5. Ah mustikoita. Ja sukkasi kivat sekä kauniit kortit. Mukavaa kesää vielä sitä on :)

    VastaaPoista
  6. Mustikoita minäkin pistelen poskeeni nyt joka päivä ihan sinällään. Ihastuttavat sukat ja kortit:)

    VastaaPoista
  7. Hgissä ei ole /vielä) ukkostanut, eikä sadettakaan ole tullut muutamaan päivään!
    Vadelmia keräsin, kun olin Houtskarissa, sen verran kuin selkä antoi kumarrella.

    Mustissa villasukissa on sitä jotain, tykkään!!

    VastaaPoista
  8. Tangotöppöset ovat nätit. Minäkin haluaisin tuollaiset. Ja korteista puheenollen, näin meidän lähipiirin ihmiset vanhenee. Kohta me ollaan ne?

    VastaaPoista
  9. Ihanan näköiset sukkaparin olet kutonut!
    Ja mustikoitakin olet noukkinut, niin muuten minäkin.
    Melkein kaksi ämpärillistä noukeinkin, mies sitten sen vajaan puolen ämpärillistä, hi!
    Eli kaksi ämpäriä kukkuraa saatiin noukittua, oli niitä kiva sitten pakkaseen laittaakin.
    Selkä kesti sen justiina, mutta melkein meinasi jalat lopulta alta mennä, mutta konttaamallahan se onnistui, hi!
    Hyvää viikkoa sulle sinne!

    VastaaPoista
  10. Olet ollut tosi ahkera, tehnyt töppösiä, kortteja ja poiminut mustikoita!

    VastaaPoista
  11. Kauniit kortit ja ihanat tangotöppöset.
    Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista
  12. KIITOS kommenteistanne :-)

    VastaaPoista
  13. Super foodin perässä minäkin täällä. Ensin hillat, sitten mustikat ja nyt vielä puolukat. Mukavaa liikuntaa, mutta selkä ei aika ajoin tykkää.
    Onko tangotöppöset tangoa tanssiessa hyvät? Kokeilitko? Ainakin ne on lämpimät jaloissa, kauniitkin.
    Persoonallisemmat onnittelukortit saa, kun itse väsää. Paitsi minä en osaa sitä taitoa.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !