sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Kotilaiskan roskiskortti

Sainpa peräti yhden kortin tekastua Kotilaiskan syyskuun roskishaasteeseen. 

Kortti valmistui jo viikolla siivouspäivänä, mutta kuvaus on viipyny ja tähtitanssit meinas unohuttaa sen julkaisemisen tänäkin iltana kokonaan. Onneksi muistin viime tingassa ja tässä se nyt on vihdoin ja viimein. 

Omenahillon keitossa meni tämäkin päivä, mutta tulipahan keitettyä nekin pois kuleksimasta. Eilen oli niin ihana ilma, että ulkohommiin päivä tuhraantu kokonaan. ja sain vielä kunnon ampiaisen pistonkin ohimolle.


torstai 27. syyskuuta 2012

Pölökkykorin nypläystä

Taas valmistui yksi tosi jämäkkä ja suuri pölökkykori.


Tässä kuvassa näkyy hiukan tekniikkaa kuinka toimin rautalankojen kanssa. Kutsun tätä risujen nypläykseksi noiden palikoiden vuoksi, joihin kiedon rautalangat punomisen ajaksi. Jokainen tekee tietysti tyylillään ja kuten parhaaksi näkee, eikä tämä tapa ole välttämätöntä. Minusta se helpottaa työskentelyä, jos lankoja on runsaasti, kuten tällaisissa isoissa töissä aina on. Sitä en osaa sanoa nopeuttaako se punomista, saattahan se olla vaikka päin vastoin.


Tässä se on valmiina ja painoa sen verran, että ei pieni tuulen myräkkä sitä heti kumoon nakkaa. Korkeutta tuli kaikkinensa noin 60 cm ja korin halkaisija on ehkä reilut 50 cm.
Klickkaa kuvia isommaksi. 
 
 

Pakastamista ja hillonkeittoa

Runsas omenasto on pitänyt kiireisenä ja omppumyllyä on pyöritetty ranteet kipeänä.




Tämä aparatti myös siivuttaa omenat ja poistaa siemenkodat. Sain viime jouluna lahjaksi tämän vekottimen. Joulupukki taisi ennustaa tälle syksylle runsasta omenasatoa.


Hilloa on keitetty ja vielä pitää keittää muutama annos. Myös pakkaseen olen laittanut aika lailla omppuja hiukan keitettynä ja sokeroituna.


Ja niitähän riittää vielä, kun on maassa ja puussakin 



 
Pakastin myös aikamoisen annoksen porkkanoitakin talven varalle. On tämä sadonkorjuu aina niin kiireistä aikaa, mutta kohta helpottaa.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

TTM # 39

Celia
  Tämä tuli mukana haasteeseen   
 kortti viikolle # 39.

Kortissa mukana tullutta on, kuten jo huomasitkin, nuo teepussukoiden lappuset.
Myöskin postimerkki arkkien mukana tulee noita ylimääräisiä kuvioita ja niitä tässä on myöskin. Niissä onkin hyvä tarraliima jo valmiiksi kuvan takana ja helppo pistellä korttiin kiini.

Tervetuloa uusille lukijoilleni, olen iloisesti yllättynyt siitä, kuinka moni on liittynyt sivujeni seuraajaksi. Ja monet kiitokset mukavista kommenteistanne edellisiin kirjoituksiini.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Perhosten päivä

Viikko sitten sunnuntaina oli kaunis lämmin päivä ja perhoset viihtyivät kanssani terassillani. 
Suruvaippa, joka on mun mielestä hyvin arka ja olen yrittänyt koko kesän saada sitä kuvatuksi, poseerasi harvinaisen kesynä vihdoinkin kamerani edessä. Ehkä syksy on hiukan kesyttänyt sitä eikä lämpötila tietenkään ollut kesäpäivään verrattava. Seunustalla oli vaan lämmintä ja tuuletonta.

Neitoperho on ollut harvinainen näillä korkeuksilla , mutta viimevuosina se on ollut jo hyvinkin yleinen kukkapuskien koriste. Ruoka taitaa olla jo luonnossa vähissä, kun tämäkin antoi minun häärätä kameran kanssa suuntaan jos toiseen ja poseerasi ihan rauhassa.


Nokkosperhonenkin tuli vielä aterioitsemaan Samettiruusujen hehkuviin kukintoihin. Jotenkin näyttäisi siipien väri jo haalistuneen syksyn myötä tällä yksilöllä. 

Ampiaiset ovat olleet tosi ärhäkköinä ja ne muuten kaivautuvat puissa olevien omenien sisälle tai siis syövät kai omenaa tai sen mehua.

Kurjet olivat kokoontuneet auroiksi ja kiitivät pitkin taivaan kantta pohjoisvirtauksien mukana. Tulipa siinä väkisinkin mieleen laulu " Punertaa marjat pihlajan, kuin niissä verta ois ja kurkiaurat päällä pään kiitävät Etelään..." jos ei nuo laulun sanat ihan oikein menneet niin ainakin sinne päin. Nuotti oli varmasti melkein oikein :-)

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

ATC -haaste # 2


Tässä korttikaksoset, joihin löysin  tällaiset enkelin kuvat.


Menevät varmaankin joulukorttien materiaaliksi.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Art Journal

Monilta blogisivuilta olen lukenut Art Journal kirjasesta ja muutaman videon katsoin juu tuubistakin. Enpä sitten malttanut olla kokeilematta itsekin sellaisen tekoa, mutta ilman mitää aikataulua. Sen perimmäistä tarkoitusta en ihan varmasti tiedä, mutta ohjeissa sanotaan kuitenkin, että voi laittaa sivuille mitä haluaa. 
Ajattelin laittaa tähän omia ajatelmiani ja joskus voin lainata jonkun viisaamman sanontojakin. Minua voi oikaista, jos tämä ei täytä Art Journalin vaatimuksia.

Tästä se se alkoi


 Kirjahyllystä osui käteen tämä vanha muistikirja, johon ei ole kirjoitettu koskaan sanaakaan. Revin välistä muutamia lehtiä pois ja liimasin 4 lehteä aina yhteen. Aukeaman päälle liimasin vielä vanhaa sanomalehteä.


 Sen päälle maalasin valkealla artistimaalilla ja vanhoja akryylivärejä liottelin ja sekoittelin. Keltainen väri oli aika kuivaa tuubissa, mutta lähti siitä hiukka väriä kuitenkin.


Kuivattelin yön yli ja mietin mitähän tähän oikein laittaisin. Tulostin paperinuken ja puin sille vähän kampetta päälle. Nuken kuvan olen lainannut tältä sivustolta.


Sateenvarjon kuvaa en löytänyt mistään, joten se oli piirrettävä itse.


 Paperinukelle piti laittaa uudet kasvot, kun sottasin alkuperäisen vahingossa pilalle.


 Kuva vasemmassa alanurkassa on kiiltokuva, joka sopi hyvin tähän aiheeseen.


 Tein lisää sateenvarjoja ja siipiä ja sitten sovittelin tekstiä. Se oli tämän homman vaikein juttu ja kirjoitinkin lyijykynällä himmeästi luonnoksen ja vahvistin tussilla näkyvämmäksi.


 Teksti on oma sepustukseni, mutta näitä omia hassuja ajatuksiani tähän aionkin laitella muistiin. Ja siinä se on mielestäni valmiina. Lopuksi lisäsin joitakin roskia korostamaan pientä tuulen myräkkää.
Tätä oli tosi kivaa tehdä, mutta aikaa siihen meni jonkin verran. Seuraava aukeama valmistuu sitten ...joskus  :o)

Mandala # 11

 MANDALA haasteessa on edetty jo hasteeseen 11. ja sen aiheena on Portti. 
Muutama haaste on jäänyt minulta väliin syyskiireiden takia. 
Tänään otin kynän käteeni ja se piirteli tällaisen hassun kuvion. Mandalan piirtely ei aina ole kovin helppoa ja nopeaa, mutta siinä on kuitenkin oma viehätyksensä.

Mandala 11, Portti
Jos suljit portin 
takana 
eikä edessä oleva
aukea,
 etsi portti 
viereinen
niin löydät portin 
avoimen.
   kirj. Selma 16.09.2012
  

lauantai 15. syyskuuta 2012

TTM # 38

Neiti Rayher

Tämä Tuli Mukana viikon 38
kortti on juuri valmistunut. Kaikki jemmakortit on tullut jo  iskettyä pöytään. 
Kyllä aika kuluu nopeasti. Tuntuu, että juuri eilenhän tämä haaste vasta alkoi ja nyt jo 38. viikko kohta alkaa. Enää 14 korttia ja 52 viikkoa tulee täyteen.

Tässä kortissa mukana tullutta ovat nuo kolme tarraa. Se mitä niissä lukee on mulle täysin utopiaa. Toivottavasti ei mitään loukkaavaa tekstiä kuitenkaan.

torstai 13. syyskuuta 2012

ATC kortti reseptillä

Jos kyyneleet helmiä ois....
Leila-mumma haastoi tekemään ATC kortin tällaisella reseptillä:

Käytä sanomalehteä
Käytä leimasinta
Kiiltokuvia
Pitsiä
Puolihelmiä
Perhonen


Pikkuhiljaa palailen korttienkin askarteluun syksyn pimeinä iltoina ja tämä on syksyn ensimmäinen atc.

Syysmelankoliaa on ilmassa ja väkisinkin palautuu viime syksyn tapahtumat mieleen, mutta ehkä se kuuluukin näin olla. Aika parantaa haavat, toivottavasti.



keskiviikko 12. syyskuuta 2012

tiistai 11. syyskuuta 2012

TTM # 37

KUPLAT
Haasteviikolle # 37 kortti, jonka nimi on KUPLAT. 
 Kortissa mukana tullutta on ;
 Musta mötykkää narujen päässä on jostain tuotelapusta pätkästy pidike. Vasemmassa reunassa on ääriviiva tarra-arkin reunussiivu. Näyttää olevan kuparin väsisestä arkista. Sitten nuo kuplat, eli varoitustarrat, jotka ovat tulleet kiiltokuva-arkin mukana. Sininen kukka on ARKKIKAUPASTA tulleen tilauksen mukana tullut KIITOS- kukkapussista poimittu. Ehkä vetskarin pätkäkin on luokiteltava mukana tulleeksi.


Haaste on tietysti TÄMÄ TULI MUKANA.


lauantai 8. syyskuuta 2012

Leila-mumma haastaa # 2 / Muodot

Kortteja en nyt ole ehtinyt askarrella, mutta jotain muuta kylläkin. Viimeisimmät työni ovat syksyn kukka-asetelmia varten tekemäni pölökkykorit.


Risukori on punottu kiini pyöreän pölökyn nokkaan. Kutsun näitä "pikareita" pölökkykoreiksi ja pölökyt ovat pyöreitä.



Vaihteeksi tämän värinen ruskaan vivahtava Pallokrysanteemi pääsi tähän isompaan koriin pallottelemaan.


Tässä hiukan ohuempi pölökky, jonka nokassa on myös pyöreä risukori kiini punottuna. Tuo vihreä kukka on nimeltää Babe. Kivan pyöreä vihreä puska ja pihlajanmarjoja pistin vielä väriläikäksi.


En ole ihan varma löytyykö näistä sellaisia muotoja, mitä Leila-mumma haasteessaan haluaa, mutta kokeillaan nyt kuitenkin näillä pyöreillä ja pallon muodoilla täyttääkö ne haasteen vaatimukset... ;)

MakroTex 70 - Juhlaviikon haaste

MAKROTEX juhlii 1-vuotis synttäreitä. Paljon Onnea haasteelle!

Aiheena tällä viikolla on OMAVALINTAINEN KOHDE ja kolmen kuvan sarja kohteesta.
Mikä lienet miehiäsi?  Mikä sinusta isona tulee?





Pituuttakin puoli vaaksaa
Jatkahan matkaa matonen ja tule keväällä näytille.
 

Arpaonnea on ollut

Onnikin on potkinut pehmeällä vinkkelitossullaan ja pari palkintoa on saapunut  jokunen aika sitten. Sainpa vihdoinkin nekin kuvattua. 

Tänää on niin kalsea sää, että tuntuu kuin talvi ois tullut. Vettä satelee aina vähän päästä ja lämpötilakin vain + 8. Niinpä ulkohommat ei nyt maistu ja on aika päivittää tätä blogiakin.

 Leilan arvonnassa voitin tällaisen kivan paketin askartelutarvikkeita ja ihanasti koristellun muistikirjasen. 

Sitten toinen arpavoitto:



Tämä arpavoitto on saapunut Tuire Flemmingin emännöimästä haasteesta Tämä Tuli Mukana, jossa arvotaan parin viikon välein Tuiren tekemä ATC. Nämä kortit ovat tosi hienoja ja erikoisia ja tekotavaltaan ihan erilaisia kuin omat korttini.
 
Paljon kiitoksia kumpaisellekin haasteiden pyörittäjälle, Leilalle ja Tuirelle.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

TTM # 36

Lady Azer
  Tämä Tuli mukana haasteen # 36 korttini on tehty myöskin kevätkesällä.

Mukana tullutta on kortin tausta, joka on konvehtirasian pohjapahvia, paidan mukana tullut varanappi sekä naisen päähine, joka on siivu viinipullon korkista, varustetuna "timantilla".
Naisen viitta on silkkihuivini riekale, joskus -80 luvulla maalattu ja puhkipidetty.

Kuva isonee napsauttamalla kuva päällä ja sen kaikki bloggerin käyttäjät tietävätkin, mutta tiedoksi heille, joille se ei ole niin tuttua.