Ajattelin laittaa tähän omia ajatelmiani ja joskus voin lainata jonkun viisaamman sanontojakin. Minua voi oikaista, jos tämä ei täytä Art Journalin vaatimuksia.
Tästä se se alkoi
Kirjahyllystä osui käteen tämä vanha muistikirja, johon ei ole kirjoitettu koskaan sanaakaan. Revin välistä muutamia lehtiä pois ja liimasin 4 lehteä aina yhteen. Aukeaman päälle liimasin vielä vanhaa sanomalehteä.
Sen päälle maalasin valkealla artistimaalilla ja vanhoja akryylivärejä liottelin ja sekoittelin. Keltainen väri oli aika kuivaa tuubissa, mutta lähti siitä hiukka väriä kuitenkin.
Kuivattelin yön yli ja mietin mitähän tähän oikein laittaisin. Tulostin paperinuken ja puin sille vähän kampetta päälle. Nuken kuvan olen lainannut tältä sivustolta.
Sateenvarjon kuvaa en löytänyt mistään, joten se oli piirrettävä itse.
Paperinukelle piti laittaa uudet kasvot, kun sottasin alkuperäisen vahingossa pilalle.
Kuva vasemmassa alanurkassa on kiiltokuva, joka sopi hyvin tähän aiheeseen.
Tein lisää sateenvarjoja ja siipiä ja sitten sovittelin tekstiä. Se oli tämän homman vaikein juttu ja kirjoitinkin lyijykynällä himmeästi luonnoksen ja vahvistin tussilla näkyvämmäksi.
Teksti on oma sepustukseni, mutta näitä omia hassuja ajatuksiani tähän aionkin laitella muistiin. Ja siinä se on mielestäni valmiina. Lopuksi lisäsin joitakin roskia korostamaan pientä tuulen myräkkää.
Tätä oli tosi kivaa tehdä, mutta aikaa siihen meni jonkin verran. Seuraava aukeama valmistuu sitten ...joskus :o)
Kerrassaan ihanalta näyttää.En tiedä säännöistä mutta eikö ne ole tehty rikottaviksi. Tulee sellainen tunne että pitäisi itsekkin kokeilla.Mukavaa päivää.
VastaaPoistaKiitos RaijaAnnikki :) Kokeile ihmeessä!
PoistaIhana, olen itsekkin jo pitkään ajatellut kokeilla Art Journalia. En minäkään kovin hyvin sääntöjä tunne, mutta eikös se ole niin, että mikä itsestä tuntuu omalta taiteelta, se on oikein. Katotaan, koska minä "uskaltaudun" ja ehdin kokeilemaan. Taiteellisia syyspäiviä sinulle!!!
VastaaPoistaVie se hiukan aikaa, mutta eihän tarvitse olla mitään aikataulua, jos ei osallistu mihinkään määräaikaiseen haasteeseen.
PoistaOmpa kiva, umelmia täytyy vaalia ja varjella, eikä antaa minkään horjuttaa niitä.
VastaaPoistaVoi sitä vanhempanakin haaveilla ja unelmoida :) Kiitos Seija :)
VastaaPoistaTämä on kyllä TOSI ihana :)
VastaaPoistaKiitos Anneli :)
PoistaI H A N A
VastaaPoistaKiitos Enkuli :)
PoistaHieno sivu ja sen mitä mie olen noista Art journal-videoista ja kaikesta ymmärtänyt, juuri oikeanlainen. Kaikki, mitä tekee, on oikeanlaista ja jokaisella on oma tyyli. Eikä Art journalissa ole mitään sääntöjä.
VastaaPoistaTodella upea työ! Minkäköhän ajatuksen kuvitat seuraavaksi?
VastaaPoistaKiitos mukavista kommenteistanne. :)
VastaaPoistaAivan mielettömän ihana. Ei munkaan mielestäni tässä kauheasti sääntöjä ole, jokainen voi tehdä näistä NIIN oman näköisiä kuin haluaa ;)
VastaaPoistaKiitos maiju :)
Poista