sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Perhosten päivä

Tänään on ollut niin kaunis ja tyyni sää, että pihalle piti mennä jo aamupäivällä. Yöllä oli taas pakkasta ja maa kuurassa. Aurinko kuitenkin lämmitti pian niin, että perhoset alkoivat lennellä. Tuntuipa tosi keväiseltä, vaikka lumikasoja on vielä maisemassa useitakin.


Tämä kaunokainen kierteli ja kaarteli ympärilläni ja pakkohan se oli kamera hakea sisältä ja napsia muutama kuva.


Onneksi se istahti kuusenoksalle poseeraaman, eikä yrittänytkään karkuun. Harmillisesti jäi kameran kulman varjoa kuvaan.
Pienempiäkin perhosia oli lentelemässä, mutta ne olivat niin arkoja, että eivät sallineet lähestyä lainkaan.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Kevät juoksuttaa

Lumet ovat häipyneet lähes kokonaan tältäkin nurkalta. Pihansiivous puskee päälle ja sisälläkin kaipaisi jo keväistä suursiivousta ja ikkunat kesäverhoja. 
Kortteilu ja bloggailu ovat jääneet aika vähiin, mutta joskus on vain tehtävä muutakin. 
Helmikorinikin keikahti nurin ja ilmeisesti haluaisivat, että niitäkin pujoteltaisiin nauhoiksi tai joksikin koruksi kuitenkin. Ompeluksiakin on jonossa asti ja muitakin keskeneräisi tekeleitä. No - eipähän ole vapaa - ajan ongelmia, että ehtisi pitkästyä tähän elämänvaiheeseen.
Ja uusia tuuliakin on tulossa tällä askartelun saralla tai miksi sitä nyt saa kutsuakaan, mutta niistä sitten, jos jotain näyttökelpoista saan aikaan kesän kuluessa.


Risuja olen kerännyt myös, kun hanget ovat häipyneet. Pajujakin hiukan keräsin, sillä nyt on ihan viimehetket niiden keruussa, kun alkavat puskemaan lehtisilmuja. Sattuu, että iskee kesällä joku inspiraatio, vaikka välillä jo päätin, että nyt saa ne hommat pitää välivuosia. No, mihinkäpäs tiikeri raidoistaan pääsee.
Tämä kuva on vanha, jokunen vuosi sitten otettu. Orvokit ovat minulle aina ne ekat kevään kukkaostokset.

Aurinkoisia ja puuhakkaita kevätpäiviä teillekin :) 

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Leila - mumma haastaa # 9 - Muoti muijat ja mittanauha

Tässä pari atc -korttia meille naisille niin ajakohtaiseen haasteaiheeseen; muoti ja mittanauha. 
Kevät tulee nyt ryminällä ja tulvien ja kadonneen vyötärän metsästyksen kera.
Silloin ennen


Muuttuvaa muotia

Hyvää ja aurinkoista sunnuntipäivän jatkoa :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

Mandala # 25 ¤ Metsä

Haasteen aiheena on METSÄ.

Mandala 25, Metsä
 Alkukesän metsää tarkastelen tässä lintuperspektiivistä korkean puun oksalla istuen ja alas maahan katsellen. Vihreys on silmiä häikäisevää ja lintujen musisointi korvia huumaavaa.
Liekö jäänyt myös vaikutteita viidakossa selviiytyjistä, kun niitä ohjelmia tuli katsottua kaksittain tätä piirrellessä ;)

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kuviohaaste # 6.

Kuviohaaste on edennyt jo 6. kuvioon.

Iltasella piirtelin ja melkoista sekamelskaa sain vaan aikaseksi.

Oma kuvioni  6.

Kuviomallit haasteeseen 6.

 Kuvio 5 jäi edellisellä viikolla piirtämättä ja piirtelin senkin nyt.

Kuviomalli kuviohaasteeseen 5.
 
Oma kuvioni 5.
 Tämmöstä töhertelyä tällä kertaa.

Collage Obsession: Emerald

The theme is color; Emerald and this is my digital art for the challenge.

The image is my own and it shows my stone trolls in my garden. I added the butterflies.

Ihan briljanttia sävyä en saanut tähän haastekuvaani, mutta mielestäni aika lähelle pääsin kuitenkin. Kuva on omalta pihaltani vanhoista kivipeikoistani. Perhoset lisäsin antamaan hiukan satumaista tunnelmaa.
 

tiistai 16. huhtikuuta 2013

SatuSiveltimen haaste # 14

SatuSiveltimen haasteessa piirretään Metamorfoosi eli muodonmuutos. 

En oikein keksinyt mitään kivaa aihetta, joten päädyin hyvin yksinkertaiseen juttuun eli pystyssä olevaan kynänpätkään.

Lyijykynäni on varmaan liian pehmeä, kun aina saan sutattua koko paperin harmaaksi.
Lisää metamorfooseja  näet täällä.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Huhtikuun joulukortit

Arja L haastoi vuoden alussa tekemään joulukortteja 5 kpl/ kk. Tässä ovat huhtikuun korttini. Pari näistä osallistuu myös Askartelupajan haasteesen.

Vintagekuvalliset joulukortit.

Askartelupaja haastaa # 13

Askartelupajan haaste # 13 on vintageaiheinen.

Nyt kun lumet ovat kovasti sulaneet kaivatun lämpöaallon saavuttua, onkin kiva laittaa vielä jouluaiheisia kortteja haasteeseen ;)

Tässä pari äskettäin valmistunuttta joulukorttia, joissa minulle vintagena myytyjä korttikuvia.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Roskisrunoutta Art Journaliini

Minttumaan blogissa on hauska haaste; Roskisrunoutta.

 
 Tarkemmat säännöt voit lukea Minttumaan blogista. Ja heti anteeksi pyyntö, kun minulla tuli painovirhe tuohon nimikkeeseen, mutta kun liimasin äkäsellä nestemäisellä liimalla nuo lehdistä leikkelemäni sanat eilen illalla, en voinut enää korjata, joten annoin olla. 

Minulla tämä nimi tuli muotoon Roskarunoutta, jota runouteni nyt on muutenkin, kun joskus niitä olen vanhoissa blogeissani julkaissut. 
 Näitä valmiiksi malaattuja sivupohjia on Art Journalissani valmiina, joten nopsaan sain tämän aukeaman eilen illalla valmiiksi, kun ensin sain yövieraat syötettyä ja saatteltua kotimatkalle.

 Tulipa tehtyä pitkästä aikaa sivut Art Journaliini tämän haasteen innoittamana. Vihjeinspiraation sain Tuiren sivuilta, kiitos :)

Sanojen sekoittelusta saa aikaan hassuja runoja, eikä tässäkään ole juuri päätä eikä häntää :)
( Jos tuosta tekstistä ei saa selvää tässä, voit napsauttaa kuvaa ja se aukeaa mustalle pohjalle ja näkyy suurempana. Mustapohjainen kuva sulkeutuu sitten ruksista. Tämän kaikki bloggaajat jo tietävätkin, mutta sivullani käy myös ei bloggaavia lukijoita, joille tämä neuvo ehkä on tarpeen.)

perjantai 12. huhtikuuta 2013

San Dee & amelie's Stemapunk Challenge # 2

The theme is Fairytales into our Steampunk world Challenge #2. 

Once upon on time ... SnowWhite...and ...  the Evil Stepmother..etc... 

This is my ATC for the challenge # 2.

( ei vaihtoon )

The apple and the magic mirror. 

Thank you for visiting :) 

Korttivaihtoja

Posti on kantanut paksuja kirjekuoria ja niissä on ollut  mukava sisältöä.

Vaihto tarja.o:n kanssa ja sain häneltä nämä hienot kortit.


Leilan kanssa myös vaihdoimme ja sain häneltä tämän hienon kortin.

Maailmanvalloittaja

Kiitos tarja.o ja Leila kivasta vaihdosta :)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Collage Obsession ¤ Faces

My digital art for the challenge. The theme is Faces.

Faces
Collage Obsession haasteeseen värkkäilin tällaisen kuvan. Haasteen aiheena on kasvot.
Thank you for visiting :)

Mandala # 24 ¤ Aprilliä ¤ kuviohaaste 4.

Aprilliä on Mandalahaasteessa # 24 aiheena ja piirtelin sen Kuviohaaste 4. annetuilla zentanglekuvioilla. 
Se jäi piirtelemättä aikanaan ja nyt yhdistin molemmat haasteet samaan ympyrään.

Mandala 24. Aprilliä ja kuvio 4.
Tässä alla on annettu kuviomallit ja niitäpä olikin hiukan ongelmallista sovitella pyöreään alustaan, mutta hyvä yritys ja sinnepäin kuitenkin.
Kuviohaaste 4.
Melkoista sillisalattia vaikka silli jäi piirtämättä, mutta ainakin kuravesi roiskuu. Ja kohta se kuravesien roiske alkaa oikiastikin, jos sää aikoo lauhtua ja vettä sataa. Saapa nähdä, kuu syntyy 10. päivä, että tuleeko muutosta säätilaan.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

EMM # 13 ja # 14 sekä Mitä jäi pöydälle haasteet

Tässäpä kortteja kahteen haasteeseen, mikäli säännöt eivät kiellä niiden osallistumista molempiin.

I sit and cry.. # 13

ANNA...#14
 Nyt täytyy sanoa, että ei melkein maksanut mitään näissä korteissa, mutta saatuja kiiltokuvia, hedelmäpussin verkkoa, lehti kuvia ja tulostuskuvia. 
Ja pöytä ei muutamasta kortista tyhjene niin paljoa, että edes huomaisi siitä jotakin poistetun ;)

Kiitos haasteista :)

Leila - mumman kolmen päivän ATC haasteen 3. päivä

Nyt jäi väärän päivän puolelle tämän julkaisu, mutta haitanneeko tuo mittään. Kolmannen päivän aihe on "Ethän minua unhoita".

Isä, ethän unohda
Vaihteeksi tällainen näkemys aiheesta. Kiitos Leila haasteesta.


lauantai 6. huhtikuuta 2013

SatuSivellin 13.

SatuSiveltimen haaste Tuulentavoittelija.
Tässä lauantaileikkini.
Sää on niin kaunis ja tyyni ja ollut jo useamman päivän, että tuulta sai odotella.


Tartu tuuli
tavoita
 nauhani tanssiin taivuta.

Pieni puuska
saapuikin
 nauhani tanssivat riemuiten,
 mutta vain hetkisen.


perjantai 5. huhtikuuta 2013

Leila - mumman kolmen päivän ATC haaste, 2. päivä

Toisen päivän aiheena on SALAISUUKSIA tässä Leilan haasteessa.

Salaisuuksien lipas
Tämäkin on töllötintä katsellessa ja kuunnellessa värkkäilty kortti. Ja ohjelma oli tietysti Voice of Finland.

Collage Obsession -Cities

Here is my little city for the challenge.


Pikkukaupunki on minun mielestä viihtyisä asuinpaikka. Tällaisen digeilyn sain aikaan tähän haasteeseen, jossa aiheena on Cities.


torstai 4. huhtikuuta 2013

Leila - mumman kolmen päivän ATC haaste 1.

Leila esitteli uuden haasteen: kolmen päivän ATC haaste. Onneksi huomasin ajoissa ja Selviytyjiä seuratessa väsäsin kortin haasteeseen. 
päällikkö Polttava katse -  vapaa
 Oli vielä nuo helmet ja höyhenet levällään tuolla pöydänperällä, joten tällainen kortti syntyi ennätysajassa. Hiukan meni pieleen, mutta aina ei mene niinkuin Stromsöössä ;).

Valkoinen unisieppari, dream catcher

Nyt on valkoinenkin unisieppari vihdoinkin valmis. Siinä oli hiukan enemmän työtä kuin tuossa pajukiepissä. ( katso edellinen postaus)

 Tässä siepparissa vanteen päälystin vanhasta lakanasta revityllä 1,5 cm kaitaleella ja helmet kiinnitin ompelemalla kehälle. Verkon virkkasin ja pingotin. Helmet kiinitin ompelemalla verkkoon. Siitä johtuu verkon silmien epätasaisuus.
Helmissä on mm...jadea, (vuori-) kristallirondelleja ( kuinkahan arvokkaita lienevätkään ) turkoosijäljitelmiä ja yksi (minulle aitona myyty) turkoosikuutio, kissansilmähelmiä ja lamppu ja lasihelmiä.
Lopputulokseen olen muuten tyytyväine paitsi verkko olisi kannattanut pingottaan ensin ja sitten kieputtaa lakanasuikaleella. Näin verkonkiinityslangat olisivat peittyneet pois näkyvistä.

Kiitos edellisen postauksen runsaista kommenteistanne :)

P.S.

Lisään tähän vielä kuvan, kuinka värejä sommittelin tilkkutäkkiinikin sopivaksi.

Ei ihan, mutta melkein ;)

P.S. korjaan tilkkupeittoon, joka sopii siis peitteeksi sängylle ja toki nukkumiseenkin. En ole sitä itse ommellut :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

SatuSivellin 12

Haasteessa piti tehdä unisieppari.


Krooninen sulkapula vaivsi, mutta ainahan näitä voi täydentää. Valkea siepari tulee kammariini ja siihen tulee valkeat höyhenet. Tämä pajukieppi menee ulos. Saa nähdä viekö tintit heti nuo höyhenet pesäänsä. 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Pääsiäinen on pian ohi

Hyvää aprillipäivän iltaa. Tämä ei ole aprilliä :)

Vielä hiukan pääsiäiseen liittyvää kuvasatoa.


Tänä vuonna minulla ei ollut yhtään narsissia, vaan ostin tällaiset kukkaset itseäni ilahduttamaan. Pistin ne sinkkipyttyyn. Näistä on iloa vielä pitkän aikaa.

 
"Pääsiäissamppanjat" kuohuvat jo yli, joten ainakin viides leikkaus lienee kohta paikallaan.

 
Iltapäivän lenkkeilyn jälkeen piti paistaa pyttipannua, kun tuli niin nälkä ihanassa aurinkoisessa säässä. Harvemmin ruoka-annoksia täällä olen esitellyt, mutta kun sekin on niin muodissa, pistän nyt yhden kuvan minäkin. 
Ilman resepitä kokkailin;
 pannulle hiukan voita ja rypsiöljyä ja toisssapäiväisen uunilohen muruset kevyseti paistumaan. Ei ruskisteta. 
Pieneen kattilaan pakastimesta perunasipuliseosta kourallinen ja pussi pakastamiani porkkanakuutioita ja kiehutellaan sen verran että pehmenevät hiukan. Nostellaan paistinpannuun lohen sekaan, myös hiukan keitinlientä, annetaan hetki hautua. 
Jäkaapista otetaan eileisen tuoresalatin jämät  ja nakataan sekaan ja annetaan hiukan muhia. Suolaa maun mukaan ja mustapippuria ripsaus sekaan ja lopuksia loraus kermaa..ja vielä hetki pannulla, mutta ei enää kiehutella. Sitten syömään. 
Ruokajuomanani oli Gefilusmehua a'la appelsini - mango. Leipä jätetään iltakavipullaksi.
Ja eikun syömään :)

Sitten taas unisiepparin tekoa jatkamaan :)

Muistikirjamaaliskuun 31. pv.

Viimeistä viedään Muistikirjamaaliskuussa ja tehtävänä on 
"Mitä opit maaliskuussa?"

Sunnuntai 31. pv
Ainahan sitä jotakin ehtii oppimaan, jos oikein tahtoo ja piirtelyä kovasti ainakin yritin oppia ja opetteleminen tietysti vielä jatkuu.

Tässä koko kirja

Tällainen tuli takakannesta ja yhtään enempää lehdykkää ei näihin kansiorenkaisiin olisi enää sopinutkaan. Ja mikä näin pieni kierrekansio oikein on? Se on edesmenneen mieheni "raviohjastajan säännöt" kansio, josta tuli Maaliskuun muistikirja 2013. Ja mikä parasta, minäkin pysyin ihan hyvin mukana tässä haasteessa :)

Kiitos paljon Terhille tästä hauskuudesta :)