Meitä täällä Pohjois-Pohjanmaalla hellitään nyt oikein kunnolla kauniilla ja harvinaisen lämpimällä sääilmiöllä. Säätyttö uutisissa sanoi, että noin kerran sadassa vuodessa on näin lämmintä toukokuusssa näillä meidän korkeuksilla. Pisaraakaan ei ole satanut kahteen viikkon.
Unikot ovat kukkineet kauniisti ja kohta kaikki kesän kukat ovat avanneet nuppunsa. Jopa kieloissa oli kukkia auki, mutta ne jäivät kuvaamatta, kun en arvannut niiden näin aikaisn kukkivan. Yleensä Juhannusaattona haetaan kielokimppuja maljakkoon.
Omenapuissakin on kukkia auki, mutta hyvin vähän, ihan muutama vain. Siis omenasatoa ei saada syksyllä juuri ollenkaan. Se kyllä oli arvattavissakin, kun niitä tuli viime syksynä niin ylenpalttisesti.
Ulkona on vieläkin +20 lämmintä ja yöt ovat jo ihan valoisia. Päivällä on varjossakin +25 ja aurinkoisella puollella mittari hipoo +30.
Kohta kaipaa jo sadetta, pian kuivuus alkaa haittaamaan. Siitepölyä on ilmassa keltaisia pilviä, kun mäntykin jo kukkii.
Kerkesipä nähdä tämänkin ihmeen vielä tässä elämässä. Toivotaavasti ei tule aivan hirveitä ukkosmyrskyjä sitten, kun alkaa sadepilvet puskemaan taivaalle. Ruohoa on pitänyt leikata jo kahteen kertaan.
Pitkään kestävät helteet kyllä väsyttävät, ainakin minut.
Tietsikka on ollut melkein unohduksissa, mutta laskuja on pitänyt jokunen välillä maksella.
Kiitos teille edellisen postauksen kommeteistanne. Viikonlopun juhlaputken jälkeen varmaan joutaa jo hiukan kortteilemaankin tai saa nyt nähdä malttaako, jos ilmat ovat yhtä mahtavat.
Aurinkoista viikonloppua teillekin :)
Lämmintä on meilläkin ollut a edelleen lupasi hellelukemia. Vävy onneksi leikkasi meidän superison nurmikon ja auttavat muutenkin. Tänään Silja tulee mumman hupulaiseksi. Kukat kastelen parikin kertaa päivässä ja tänään taas lannoitepäivä.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua myös sinulle.
Samoin riittää lämmintä täällä Rauman seudullakin. Jos kevät oli kylmä niin nyt on sitten saatu siitä korvausta korkojen kera.Ei tekisi sade pahaa, mutta mieluummin ilman ukkosta, kiitos.
VastaaPoistaKatselin vanhempia postauksiasi ja olet tehnyt tosi kauniita yo-kortteja, upeita!
Oikein hyvää viikonloppua sinulle!
On vaan niin hienoa, että kesä on tullut. Tulikin nopsaan, ei jäänyt keväälle aikaa.
VastaaPoistaIlmat on upeat, käyn varjoon silloin, kun paahde alkaa väsyttää.
Hyvää kesän alkua.
Siellä helle helii.On se kyllä ihanaa tämä kesä. Minäkin muistan kun haettiin juhannusaattona kieloja jokivarresta maljakkoon.Olen pohjanmaalta kotoisin. oli oma erityinen paikka jossa niitä kasvoi.
VastaaPoistaheleää kesäkuuta sinne.
Ihania kukkasia ja helettä onmeilläkin ollut. Tänään ihana äimänkäkenä luurasin mittaria aamulla...näytti 13 vaan lämmintä. Satanut on mutta nyt taas paistaa.
VastaaPoistaKurkkaa Selma sivuilleni ja eikun koerttivehkeet esiin:)...ettei totuus unohtuisi:):)
Kiitos teille kommenteistanne ja siitä kun olette jaksaneet kurkkia sivulleni :)
VastaaPoista