tiistai 15. joulukuuta 2015

15. pv joulukuuta

Joulu lähestyy vinhaa vauhtia ja Jämälankavillasukkakalenterin 15. luukku on avattu.
Vihje kuuluu; Jatketaan 15 kerrosta sukkaan B. Valitse päivän väri lapsuuden lempikirjan mukaan ja kuvioi haluamallasi tavalla.

 Omia kirjoja ei lapsuudessani juurikaan omistettu, mutta alakoulussa lauantaisin viimeisellä tunnilla luettiin, tai siis opettaja luki suuresta satukirjasta vaikka mitä hukean jännittäviä satuja. Mieleeni on jäänyt Punahilkka ja Hannu ja Kerttu ym kaikkien tuntemat klassikkosadut. Tein taas omapäisen valinnan ja niinpä tähän tuli kirjoneule "Punahilkka".
Talvikin tuli ainakin vähäksi aikaa. Illalla ja yöllä, kun ihailin upeita revontulia ja tähdenlentoja, tuntui tosi kylmältä ja pakkanen paukahteli. Pakkasmittari näyttikin noin -15 astetta. Vain kolme tähdenlentoa kerkesin nähdä. Päivällä oli -4. Kevyttä lunta vähän on sadellut ja kaksi jäälyhtyä sain jäädytettyä.

10 kommenttia:

  1. Ihanasti sai sukka mukavaa kuviota lisää. Satukirjoja meillä luettiin ja äiti lainasi kirjastosta ja sitten hän luki. Meillä ei omia kirjoja ollut kuin Tammen kultaiset kirja sarja.

    VastaaPoista
  2. Kaunista jälkeä tulee. Teillä nousi pakkanen 15 asteeseen, meillä oli mittarissa illalla 7,1. Luvassa oli kyllä tuo 15 ,mutta tuulee ja lumisade luvassa. Sitäkin kai tulossa ihan mukavasti :-)

    VastaaPoista
  3. Pakkasta onkin jo teillä ollut reilusti. Kuvio etenee kun joulu lähenee, niin se sukka valmistuu. Teetkö molempia sukkia samanaikaisesti?

    VastaaPoista
  4. Klassikkosadut ovat hienoja! Ja lukeminen oli aina yhtä juhlaa, niinpä vieläkään ei mene päivää ilman kirjaa.

    VastaaPoista
  5. Onpas ovela keksintö kalenterille. Ensin luulin, että kudot sukat päivässä ;-DDDD

    VastaaPoista
  6. Siis kolme toivetta! Mutta älä kerro, silloin ne eivät toteudu :-)
    Hieno jatko taas kalenterille ja sukalle...

    VastaaPoista
  7. Olet keksinyt kivan sadun ja värin kutimeesi sen myötä. Mukana minäkin olen pysynyt.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi...kommentit ilahduttavat aina!
Thank you for your comment !