Jämälankavillasukkakalenterin 16. luukku ja vihje; jatka sukkaa A neulomalla 16 kerrosta silmiesi värillä.
Harmaissa silmissäni on vihreitä pilkkuja, mutta tuossa langan väri näyttää enemmän siniselle. Lampunvalo sen tekee enkä sille nyt mitään mahda. Mutta eipä se niin nuukaa ole.
Kumpaakin sukkaa, A ja B, kudotaan yhtä matkaa, vuorotellen siten, että ollaan suunnilleen saman mittasessa tilanteessa.
Aika paljon huomaan kertovani itsestäni tässä kalenterisukan kutomisen kanssa, ehkä vähän liikaakin? No eihän näitä juttujani ole mikään pakko lukea, voi hypätä ylikin ;-D
Meillä sää heittäyty ihan talveksi ja niihän sen kuuluukin tähän aikaan vuodesta. Lunta on tullut vajaa 10 cm ja pakkasta on ollut koko päivän. Tällä hetkellä - 14, kun tätä kirjoitan. Ihana Kuunsirppi on loistanut taivaalla. Päivällä se näyttää valkealle, mutta iltapimiäsä niin loistavalle kullankeltaiselle ja kauniille. Taivaskin näytti niin upeaa tummaa sinistä.
Viikon päästä alamme olla joulu-aatossa.
Kiitos kommenteistanne ja mielenkiinnosta sukkani edistymisen suhteen. En ole juurikaan ehtinyt kurkkia kaikkien blogeihin, mutta " tulleehan niitä pyhiä maatakseen tai siis nettisurffailuun"
Hauskoja jouluvalmisteluja itse kullekin :-D
Kaunista väriä ja kuviota valitsit taas sukkaasi. Toivottavasti ennustetut vesisateet jäisivät tulematta.
VastaaPoistaMukava tätä on seurata. Lunta tulla tupsahti tännekin eilen ja nyt on pakkasta 12 astetta.
VastaaPoistaSukat ne edistyy ja mukavalta näyttää
VastaaPoistaEilen illalla -19 enimmillään oli pakkasta täällä. Nyt vain -9. :)
VastaaPoistaOn se niin, että kun blogia kauan pitää, tulee itsestään kerrottua aina jotain. Mutta luulenpa, että ei ne muiden muistissa säily pitkään?
VastaaPoistaKiva kun kerrot kaikenlaista mukavaa. Jatka samaan malliin vaan, minä ainakin tykkään. Ja tykkään taas vihjeestäkin, ei voi muuta sanoa kuin, oi miksi en saa olla mukana. Vaikka en ole kutonut pitkään aikaan, niin kyllä puikot tallella ovat. Silloin kudoin Koipeliinille ja Tassulle vaatteita, kun satua tein.
VastaaPoistaJatka vaan jutustelua kyllä luetaan :) ja ah lunta ja miinustakin vielä, meillä sataa vettä..
VastaaPoistaKiva lukea jutustelujasi ja katsella,miten sukat edistyvät.Taas on hienoa raitaa!
VastaaPoistaMinusta on oikein mukavaa lukea sinusta itsestäsikin. Nyt tiedän, että silmäsi ovat harmaat ja vihreitä pilkkujakin niissä on.
VastaaPoistaTää sukanneulomiskalenteri on kiva. olen pysynyt mukana.
Kaunista tulee. Kiva seurata kalenteriasi.
VastaaPoistaPakkashuuruista huomenta 8`pakkasta kaunista raitaa sukassa,mä aaloin harmaaata kenkäsukkaa ,mukavaa jutustelua jatkat,tykkään!
VastaaPoistaSinulla on varmaan upeat silmät, harmaat vihreine pilkkuineen kuulostaa kauniilta.
VastaaPoistaterveiset auringosta ja kiitos kommentista..kotimatka siintää jo edessä. Hyvää joulua.
VastaaPoista